Eriskummallinen "turskasota" raivosi Pohjois-Atlantilla 50 vuotta sitten – Natosta lähdöllä uhannut Islanti otti briteistä selkävoiton
Viisikymmentä vuotta sitten pohjoisella Atlantilla otettiin yhteen meren antimien hallinnasta tavalla, joka oli sotkea koko Euroopan turvallisuusjärjestyksen.
Kalastusoikeuksista Pohjois-Atlantilla oli kiistelty jo vuosikymmeniä Islannin ja Britannian kesken.
Koska Islannin talous oli lähes täysin riippuvainen kalastuksesta, erityisesti turskasta, se halusi suojella kalakantojaan ja laajentaa yksinoikeudella hallitsemaansa merialuetta. Britannia puolestaan halusi suojella omia troolareitaan, jotka olivat kalastaneet vesillä vuosisatoja.
Niin sanottu ensimmäinen turskasota syttyi vuonna 1958, kun Islanti laajensi kalastusrajansa 4 merimailista 12 merimailiin.
Toinen turskasota käytiin vuosina 1972–1973, kun raja laajennettiin 50 merimailiin. Kolmantena ja kiivaimpana turskasotana tunnettu yhteenotto sai alkunsa vuonna 1975, kun Islanti laajensi aluettaan 200 merimailiin.
Britannian hallitus ei tunnustanut laajennusta, ja edessä oli yhteenotto, jossa vastakkain olivat Islannin rannikkovartiosto ja Britannian kuninkaallinen laivasto.
Islantilaiset käyttivät erikoisia vaijerileikkureita, joilla he katkoivat brittiläisten troolarien kalastusverkkojen vaijerit. Alukset myös törmäilivät toisiinsa tahallaan.
Yksi vakavimmista välikohtauksista tapahtui 11. joulukuuta 1975. Islannin raportin mukaan vartiolaiva Thor oli poistumassa Seyðisfjörðurista, kun se sai käskyn tutkia tunnistamattomia aluksia vuonon suulla.
Alukset tunnistettiin kolmeksi brittiläiseksi alukseksi. Kyseessä olivat valtamerihinaaja Lloydsman ja huoltoalukset Star Aquarius ja Star Polaris, jotka olivat suojassa myrskyltä Islannin 12 meripeninkulman aluevesillä.
Islannin mukaan alukset suostuivat aluksi poistumaan, mutta noin kahden meripeninkulman päässä rannikosta Star Aquarius törmäsi Thorin kylkeen. Tilanne eskaloitui, kun Thor ampui kovan ammuksen, joka osui Star Aquariuksen keulaan. Thor vaurioitui vakavasti ja oli lähellä uppoamista.
Britannian näkemys tapahtumista oli toinen. Brittien raportin mukaan islantilaiset yrittivät nousta yhteen aluksista, jolloin yksi niistä ryntäsi eteen suojellakseen muita. Britannia kiisti tahallisen törmäämisen ja syytti Islantia vaarallisesta tulituksesta.
Kuninkaallinen laivasto lähetti paikalle suuren fregattiosaston jo ennen kuin maan korkein johto oli täysin tietoinen asiasta.
Britannian puolustusmenoihin oli suunnitteilla leikkauksia, ja laivasto näki tilaisuuden osoittaa vanhempien fregattiensa tarpeellisuuden aikana. Turskasota nähtiin laivaston sisällä välttämättömänä konfliktina, samoin kuin kuusi vuotta myöhemmin käyty Falklandin sota.
Tammikuussa 1976 brittiläinen fregatti HMS Andromeda törmäsi Thoriin, jolloin molemmat alukset vaurioituivat. Osapuolet syyttivät jälleen tapahtumista toisiaan.
Britannia otti käyttöön yhteensä 22 fregattia ja varusti kaksi vanhaa fregattia, HMS Jaguarin ja HMS Lincolnin, erityisiksi ”törmäysaluksiksi”, joissa oli vahvistettu puinen keula.
Kuninkaallinen laivasto oli valmis hyväksymään miljoonien puntien vauriot aluksilleen suojellakseen troolareita. Samaan aikaan Islanti yritti ostaa tykkiveneitä Yhdysvalloista, ja kun tämä torjuttiin, he kääntyivät Neuvostoliiton puoleen.
Tilanne muuttui yhä vakavammaksi, kun Islanti uhkasi sulkea Keflavíkin Nato-tukikohdan. Tämä olisi heikentänyt merkittävästi Naton kykyä valvoa Pohjois-Atlanttia ja Neuvostoliiton sukellusveneitä.
Kylmän sodan keskellä Yhdysvallat ja Nato eivät voineet sallia tukikohdan menettämistä, joten ne painostivat Britanniaa perääntymään.
Islannin uhkauksen seurauksena Britannia taipui ja suostui siihen, että sen kalastajat pysyvät 200 meripeninkulman rajan ulkopuolella.
Suomessa sympatiat olivat laajasti Islannin puolella, sillä kalastuskiistoissa ei ollut kyse pelkästä kalastuksesta, vaan perimmiltään myös pienten kansojen oikeuksista suurvaltoja vastaan.
Kun Islanti katkaisi diplomaattisuhteet Britanniaan helmikuussa 1976 Suomi seurasi tilannetta huolestuneena, sillä tapahtuma horjutti Pohjoismaiden vakauspolitiikkaa. Diplomaattisuhteiden katkeaminen kahden Nato-maan välillä oli äärimmäisen harvinainen tapahtuma.
Presidentti Urho Kekkonen oli ensimmäisiä valtionpäämiehiä, joka ilmaisi tukevansa Islannin “elintärkeää asiaa”. Kekkosen Islanti-suhdetta syvensi myös se, että hän kävi itse kalastamassa lohia Islannissa.
Britannian perinteinen kalastusteollisuus koki Islannille nöyrtymisen seurauksena kovan iskun. Erityisesti Itä-Englannin rannikkokaupungit, kuten Grimsby ja Hull, kärsivät rajusti ja tuhansia ihmisiä jäi työttömäksi lähes yhdessä yössä, kun pääsy rikkaille kalavesille estyi,
Syvänmeren kalastus oli ollut Britannian rannikkokaupunkien tärkein elinkeino vuosisatoja. Kun suuret troolarit jäivät ruostumaan satamiin, kokonaiset asuinalueet köyhtyivät.
Britit joutuivat myös tottumaan entistä kalliimpaan kalaan, ja heidän kansallisruokansa fish and chips koki kovan kolauksen raaka-aineen hinnan noustessa.
Vuonna 2012 Britannian hallitus tarjosi miljoonien puntien korvauksia ja anteeksipyynnön elinkeinonsa menettäneille kalastajille, mutta korvauksia kritisoitiin liian pieniksi ja myöhäisiksi.
Vaikka Islannilla ei ollut sotilaallista voimaa, sen strateginen sijainti Naton jäsenenä antoi sille valtavan neuvotteluvaltin.
Turskasodat heijastelivat myös ”kovan vallan” merkityksen vähenemistä: pieni valtio voi voittaa suurvallan, jos se on valmis sitoutumaan asiaansa voimakkaammin ja hyödyntämään poliittisia riippuvuussuhteita.
Turskasodissa kärsimänsä tappio seurauksena Britannia joutui luopumaan ”vapaiden merten” politiikastaan, ja 200 meripeninkulman talousvyöhykkeestä tuli myöhemmin kansainvälinen standardi YK:n merioikeusyleissopimuksessa.