Mietteitä koiran viereltä
Koronaeristys on heilauttanut arkea ja antanut mahdollisuuden miettiä omia tekemisiä ja ympärillä tapahtuvaa. Ohimennen kuulin teologin arvioivan, että pohdimme nyt eksistentiaalisia kysymyksiä – olemassaolon perimmäistä merkitystä.
Huomaan niin käyneen. Hiljaisina hetkinä on tullut mietittyä, mikä on arvokasta ja mistä voisi luopua. Siinä samalla olen seurannut koirien, pihan lintujen, peurojen, kettujen ja myyrien käyttäytymistä. Luonnon keskellä, ikkunan takana on ollut paraatipaikka katsoa muiden kuin ihmisten elämää.
Eniten olen oppinut koirista. Ne kulkevat vierellä kaikki päivät: nukkuvat samassa huoneessa, heräävät ihmisen aikaan, tekevät aamutoimensa, haukkuvat kiukkunsa ja riemunsa, syövät ja lepäävät.
11-vuotias on ottanut tehtäväkseen vahtia, etten vahingoitu tai kärsi yksinäisyydestä. Se ei liiku paria metriä kauemmaksi edes riistaa nähtyään.
Viisivuotias on osoittautunut itsekeskeisemmäksi. Se tottelee, kun herkulla palkitaan tai käsky on kova, muuten se päättää itse tekemisensä. Vietti vie enemmän kuin järki.
Onneksi ääniyliherkkyys hillitsee intoilua. Pieni pysyy pihalla, kun tuuli ulvoo tai tontille kantautuu rakentamisen tai metsätöiden äänet. Riippuvuus ihmisestä on ilmiselvää: pelästyneenä ja kylmissään se pysyy suojassa, jonka tarjoan.
Ihmisen ja eläimen suhde on ollut aina monipuolinen – ja hankala. Eläimet ovat antaneet seuraa, voimaa ja ravintoa jo vuosituhansia. Ne ovat ruokkineet myös uteliaisuutta ja inspiraatiota.
Olemme halunneet tietää muiden hengittävien ominaisuuksista, ja eläimiä on ikuistettu taiteeseen. Ne ovat kuuluneet kulttuuriimme, tieteeseen ja kehitykseen.
Ihminen on kokenut valtansa ulottuvan eläimen yli. Lajeja on metsästetty sukupuuttoon ja eläimiä on kohdeltu julmasti. Viisastumistakin tapahtuu. Kotieläintiloilla eläimet saavat huippuruokaa, tilaa ja hoivaa. Vaivoja ja sairauksia hoidetaan, ja kaltoinkohtelut ovat harvinaisia.
Koronan aikana eläinten merkitys on noussut entisestään. Somessa jaetaan kissakuvia ja iloitaan merikotkan pesinnän onnistumisesta. Eläimen perheonni kertoo, että elämä jatkuu.
Pandemiarajoitukset ovat katkaisseet Espanjassa härkätaistelut toivottavasti lopullisesti. Eläinten arvostuksen nousu tarkoittaa, että perinteistäkin luovutaan silloin, kun ne ovat uudistuneiden arvojemme vastaisia. Kärsimys ei ole enää hauskaa.
Aikojen päästä tulemme nolostumaan siitä, että eläimiä on vangittu häkkeihin ihmisen kevytkenkäisten tarpeiden vuoksi. Ymmärrys elämän rajallisuudesta saa tajuamaan, ettei meille ole annettu valtuuksia vangita, vaan ainoastaan varjella toinen toisiamme.