Kirjat | Suomalaispoliisit näkivät läheltä Venäjän muutoksen
Viisumivapaus, Štokmanin kaasuhanke ja rautatieyhteys Lapista Muurmannin radalle. 2010-luvun alussa Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa oli pinnalla monta kuumaa aihetta.
Yhteistyö rajan yli arkipäivää. Allegro-juna kiidätti matkustajia Helsingistä Pietariin ja Tolstoilla pääsi Moskovaan saakka.
Näissä olosuhteissa suomalaispoliisit Petri Eronen ja Seppo Mikkola aloittivat vuonna 2011 komennuksensa Venäjällä. Kun heidän pestinsä vuosikymmenen puolivälin tienoilla päättyivät, maailma oli jo muuttunut.
Junat kyllä kulkivat, mutta viisumivapaudesta tai Sallan radan kunnostamisesta puhui tuskin enää kukaan.
Vantaalainen rikosylikomisario Petri Eronen ja rovaniemeläinen rikosylikonstaapeli Seppo Mikkola toimivat poliisin yhdyshenkilöinä Venäjällä 2010-luvun alussa. He kertovat kokemuksistaan toimittaja Markku Uharin kanssa kirjoittamassaan kirjassa Suomalaispoliisina Pietarissa.
Poliisiyhdyshenkilöt ovat virkahenkilöitä, jotka työskentelevät kohdemaassa ehkäistäkseen Suomeen kohdistuvaa rikollisuutta. Ensimmäiset heistä nimitettiin 1990-luvun alussa juuri Venäjälle.
2010-luvun alussa Suomella oli itänaapurissa peräti kolme vakituista ja kaksi osa-aikaista poliisiyhdyshenkilöä. Eronen asui ja työskenteli Pietarissa vuosina 2011–2015. Mikkola toimi ensin osa-aikaisena yhdyshenkilönä Murmanskissa ja sitten vuodesta 2012 Erosen kollegana Suomen Pietarin-pääkonsulaatissa.
Heidän päätyönään oli huolehtia tiedonvaihdosta rikosjutuissa, joita Suomen poliisi ja Venäjän viranomaiset hoitivat yhdessä. Työnkuvaan kuului myös esimerkiksi pitää yhteyttä Venäjällä vangittuina olleisiin suomalaisiin.
Poliisiyhteistyö Suomen ja Venäjän välillä nojaa vuonna 1994 solmittuun rikostorjuntasopimukseen, joka mahdollistaa maiden esitutkintaviranomaisten tiedonvaihdon rikosjutuissa.
Teoriassa sopimus sallii hyvin laajan tiedonjaon, ja maat voivat jakaa jopa salaisten pakkokeinojen, kuten telekuuntelun, avulla saatua tietoa.
Erosen ja Mikkolan aloittaessa komennuksiaan Venäjällä yhteistyö maiden viranomaisten kesken toimi varsin hyvin. Mikkolan kokemusten mukaan sotilaskaupunki Murmanskissa tietoja jaettiin nihkeämmin, mutta Pietarissa kanssakäyminen oli huomattavasti avoimempaa.
Eronen kertoo, että Suomen ja Venäjän viranomaisilla oli Pietarissa lähestulkoon koko ajan jonkinlainen yhteisoperaatio käynnissä. Tieto, jota venäläiset välittivät suomalaisille, piti hänen mukaansa aina paikkansa.
– Yhteistyö oli äärimmäisen hyvää ja rehellistä, koska tahtotila, intressi, oli molemmilla sama.
Eronen ja Mikkola kehuvat varsinkin Venäjän huumevalvontapalvelun FSKN:n toimintaa. Suomalaispoliisien mukaan sen kollegat olivat hyvin avoimia tiedonvaihdolle ja yhteistyölle.
Erosen aloitellessa työtään Pietarissa FSKN selvitti laajaa kannabiksen salakuljetusta Keski-Euroopasta Venäjälle. Suomalaiset toimivat tutkinnassa välikätenä, sillä Venäjällä ei ollut yhteistyösopimuksia muiden eurooppalaisvaltioiden kanssa.
Case Kuruna tunnettuun operaatioon osallistui Suomen ja Venäjän lisäksi viranomaisia useista Keski-Euroopan maista. Kiinniottoja tehtiin ja tuomioita jaettiin niin Saksassa, Suomessa kuin Venäjälläkin.
Toisaalta kannabisjutun tutkinnan yhteydessä kävi ilmi myös Venäjän viranomaisten varjopuoli. Tutkinnassa paljastui, että Pietarin seudulla toimineet poliisit olivat tehneet yhteistyötä huumeita järjestelleen venäläisen rikollisjärjestön kanssa.
Venäjällä toimi 2010-luvun alussa FSKN:n lisäksi lukuisia muita lainvalvonta- ja voimaviranomaisia, kuten miliisinä tunnettu sisäministeriö MDV:n poliisi, Venäjän federaation tutkintakomitea ja turvallisuuspalvelu FSB.
Huonomaineisessa miliisissä toteutettiin Dmitri Medvedevin presidenttikaudella vuonna 2011 uudistus, jonka tarkoituksena oli kitkeä organisaatiosta korruptiota ja lisätä sen luotettavuutta. Miliiseistä tuli poliiseja, ja heille asetettiin ammattipätevyyskoe sekä annettiin 30 prosentin palkankorotus.
Erosen mukaan miliisien korruptoituneisuus näkyi vielä hänen Venäjän-komennuksensa alkuaikoina silmiinpistävästi Viipurin ja Pietarin välisillä maanteillä.
– Välillä oli kilometrin kahden välein poliisiautoja mittaamassa nopeuksia ja keräämässä rahaa ihmisiltä, joko ylinopeudesta tai jonkin muun syyn takia, hän muistelee.
Hiljalleen maksuja kytänneet miliisit alkoivat kuitenkin hävitä maanteiden varsilta, ja myös kansalaisten luottamus poliisiin kasvoi.
Turvallisuuspalvelu FSB oli jo 2010-luvun alussa Venäjällä eräänlainen turvallisuusalan monitoimiviranomainen. Sen lisäksi tiedustelua hoitivat muun muassa Venäjän sotilastiedustelupalvelu GRU, valtionjohdon turvaamiseen keskittynyt FSO sekä Venäjän ulkomaantiedustelupalvelu SVR.
Suomalaispoliisit arvioivat kirjassa olleensa itsekin ”kolmekirjaimisten”, todennäköisesti juuri FSB:n, valvonnan kohteina. Sekä Eronen että Mikkola huomasivat Venäjän-vuosiensa aikana lukuisia merkkejä siitä, että heitä seurattiin.
Vierailulla Jäämeren rannalla Teriberkassa suomalaisseuruetta varjostettiin peräti kolmen auton voimin. Toiminta tallentui Mikkolan auton kojelautakameraan, ja videota on sittemmin katsottu Suomessa opetusmielessä.
Suomalaiset huomasivat merkkejä myös asuntojensa kuuntelusta ja jopa niissä sisällä käymisestä.
Kerran Mikkola unohti välittää venäläiselle siivoojalle vaimonsa jättämät ohjeet uudesta pesuaineesta ja luutujen kuivaamisesta. Se ei haitannut, sillä toiveet olivat kantautuneet siivoojan korviin jotain muuta kautta.
– Siinä kohtaa huusin kotona, että jos kylmää kaljaa saisi ensi perjantaina korillisen jääkaappiin, niin olisi kiva juttu. Mutta se ei toteutunut, Mikkola muistelee.
Eronen puolestaan sai todisteen tarkkailusta otettuaan kerran illanvieton jälkeen niin sanotun rukkastaksin kotiin. Hänen kadulla pysäyttämänsä Mersun kuski tiesi jo ennalta matkustajan määränpään, eikä kyytiäkään tarvinnut maksaa.
Suomalaispoliisit olivat osanneet jo ennakolta varautua isäntämaan harjoittamaan tarkkailuun ja suhtautuivat siihen lähinnä huvittuneesti.
Joskus he jopa kysyivät turvallisuuspalvelu FSB:n edustajilta suoraan, miksi tarkkailua oli ja oliko siitä syytä huolestua.
– Meille vastattiin vain, että sehän on vain hyvä, että tunnemme olomme turvalliseksi. He eivät kiistäneet tarkkailua koskaan, Mikkola kertoo.
Erosen ja Mikkolan pestit Pietarissa osuivat murroskohtaan, jolloin Venäjä alkoi Vladimir Putinin johdolla yhä selkeämmin muuttua ihmisoikeuksia rajoittavaksi itsevaltaiseksi valtioksi.
Suomalaispoliisit huomasivat merkkejä muutoksesta jo ennen helmikuussa 2014 tapahtunutta Krimin valtausta.
Vuonna 2012 Venäjällä tuli voimaan niin sanottu agenttilaki, jonka perusteella maassa toimivien ulkomaisten järjestöjen piti rekisteröityä ”ulkomaisiksi agenteiksi”.
Lisäksi maanpetoksen määritelmää laajennettiin niin, että mikä tahansa yhteydenpito ulkomaalaisten kanssa saatettiin tulkita rikokseksi.
Uudistukset vaikuttivat merkittävästi Erosen ja Mikkolan työhön, sillä Venäjällä alettiin katsoa, että viranomaisten tekemän rikostiedustelun tulokset kuuluvat valtiosalaisuuksien piiriin.
Mikkolan kanssa keskustellut virkahenkilö kuvaili tilannetta karusti.
– Upseeri avasi valtionsalaisuuslain rikkomisen tarkoittavan esimerkiksi sitä, että jos hän katsoo internetistä, Venäjän internetistä, eli julkisista lähteistä, jonkin uutisen ja tulostaa sen minulle, niin hän syyllistyy siihen, Mikkola kertoo.
Suomalaiset huomasivat, että vastaukset heidän esittämiinsä tietopyyntöihin alkoivat viivästyä. Venäläiset myös pitkittivät tapaamisten sopimista tekosyiden varjolla.
Kevättalvella 2014 Eronen ja Mikkola järjestivät edustustilaisuuden, johon oli kutsuttu vieraaksi venäläiskollegoita. Kello tuli kuusi ja kaikki oli valmiina, mutta ketään ei saapunut paikalle.
– Sitten meille tuli soitto, että siellä on kolmekirjaiminen pitkin tonttia tarkkailemassa, että ei uskalleta tulla, Eronen kertoo kirjassa.
– Se oli viimeinen niitti. Sitten tiesimme, että nyt loppui kaikki.
Myöhemmin samana vuonna myös suomalaisten, virolaisten ja venäläisten kesken harjoitettu viranomaisyhteistyö sai tylyn lopun. Maiden edustajilla oli ollut tapana kokoontua kerran tai pari vuodessa yhteiseen tapaamiseen, jossa käytiin läpi käynnissä olleita operatiivisia tutkintoja.
Syksyllä 2014 Petri Eronen oli hoitanut tapaamisen käytännön järjestelyt ja varannut kokousta varten majatalon Koillis-Virosta. Ensimmäinen ilta aloitettiin perinteiseen tapaan saunomalla.
Se loppui kuitenkin lyhyeen, kun virolaiset osallistujat löysivät pukuhuoneen lattialta venäläisen puhelimen, jossa oli nauhoitus päällä.
– Virolaiset vetivät siitä johtopäätöksen, että heidän puheitaan oli nauhoitettu, Mikkola kertoo.
Tilaisuuden ilmapiiri muuttui hetkessä jääkylmäksi. Osa virolaisista lähti kotiin jo samana iltana.
Ne, jotka jäivät, kertoivat seuraavana aamuna, että myös Virossa oli ryhdytty soveltamaan uudelleen neuvostoaikaista maanpetospykälää.
Suomalaispoliisien aiemmat kontaktit Pietarissa vaikenivat yksi kerrallaan. Lopulta kaikki virka-apupyynnöt jouduttiin ohjaamaan Interpolin yhdyshenkilölle.
Erosen pesti Venäjällä päättyi kesällä 2015 ja Mikkolan seuraavana keväänä. Samoihin aikoihin presidentti Vladimir Putin allekirjoitti päätöksen huumevalvontapalvelu FSKN:n lakkautuksesta.
Se murensi viranomaisyhteistyön pohjaa entisestään.
– Kun ottaa huomioon, miten monta vuotta yhteistyötä tehtiin ja miten hedelmällistä operatiivinen yhteistyö oli, niin vaikutus oli merkittävä, Eronen arvioi.
Seppo Mikkola palasi vuonna 2020 vielä hetkeksi Murmanskin poliisiyhdyshenkilön osa-aikaiseen tehtävään. Hän ehti kuitenkin käydä Venäjällä vain kerran ennen kuin koronaviruspandemia puhkesi.
Keväällä 2023 ulkoministeriön toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa lakkautettiin. Pääkonsulaatissa Pietarissa ovet laitettiin kiinni saman vuoden lokakuussa.
Rikoksentorjuntasopimus Venäjän ja Suomen kesken on periaatteessa yhä voimassa, mutta tällä hetkellä kanssakäyminen viranomaisten välillä on minimaalista. Kaikki toiminta on keskitetty Moskovaan, jossa on edelleen virassa yksi suomalainen poliisin yhdyshenkilö.
Mikkola ja hänen seuraajansa yrittivät vielä kerran ottaa Suomesta käsin yhteyttä vanhaan venäläiskontaktiinsa pyytääkseen tietoja huumekauppaan kytkeytyneen venäläisen puhelinliittymän omistajasta.
– Olkaa varovaisia. Älkää ottako enää yhteyttä, kontakti vastasi.
Markku Uhari, Petri Eronen ja Seppo Mikkola: Suomalaispoliisina Pietarissa. Johnny Kniga, 305 s.