Oodi kotiseuturakkaudelle
Tuo nyt ei ollut mistään kotoisin -kommentti on palautteista tylyimpiä. Yhtä lailla on mahtavaa olla jostakin kotoisin. Koti ja kotiseutu antavat elämälle juuret ja parhaimmillaan myös siivet.
Viime aikoina on pohdittu paljon sitä, mikä erottaa meidät keskustalaiset muista ja mikä on keskustalaisuuden kovaa ydintä. Pohdinta on ollut hyvää ja sitä pitää jatkaa Kouvolan puoluekokouksen jälkeenkin.
Kun keskustalainen tapaa uuden ihmisen, ensin kätellään ja heti seuraavaksi kysytään, mistä sitä ollaan kotoisin. Kotiseuturakkaus ja koko Suomen arvostaminen yhdistää meitä omintakeisella tavalla.
Alueiden puolustaminen on meille sekä järkeä että tunnetta. Maakunta on meille enemmän kuin vain itsehallinnollista aluetta kuvaava sana.
Ylpeys omista kotikonnuista ylittää poliittiset raja-aidat ja sosiaaliluokkien kynnykset. Mitä kauempana kotoa ollaan, sitä tietoisemmaksi omista juurista monesti tullaan.
Maailmalla on hienoa törmätä suomalaisiin, mutta kaikkein parasta on törmätä toiseen oman maakunnan mieheen tai naiseen. Omallaan ei ou voittanutta, kuten Savossa sanotaan.
Kotiseuturakkaus on uusiutuva luonnonvara, joka ylläpitää ja elvyttää elämää kaikkialla Suomessa. Kesätapahtumissa kotiseuturakkaus konkretisoituu.
Rakkaudesta omaan kotipaikkaan syntyvät mitä moninaisimmat, pitkälti vapaaehtoisvoimin toteutetut kesätapahtumat. Kaupunginosatapahtumat kokoavat yhteen ihmisiä, joiden suhde asuinpaikkaan voi olla ajallisesti lyhyt mutta kuitenkin erittäin syvä. Kiintyminen kotipaikkaan vahvistaa halua toimia sen puolesta.
Suosituilla mökkipaikkakunnilla mökkiläiset ovat iso voimavara paikallisten toimijoiden tukena. Kotiseuturakkautta hyödyntämällä voidaan houkutella poismuuttaneita joko vapaa-ajan asukkaiksi tai paluumuuttajiksi.
Joka ihteesä luottaa, se kykysä tuploo.
Nostalgia ja historiatietoisuus ovat kiinteä osa kotiseuturakkautta. Aikamatkustaminen historiaan vahvistaa juuriamme.
Vimpelissä ollaan ylpeitä kalkinpolton perinteestä ja Isokyrössä Napuen mamsellit elävöittävät 1700-luvun alun sotilaallisia tapahtumia. Sukelluksen oman alueen historiaan voikin tehdä yhdessä muiden kanssa, toiminnallisesti ja luovasti.
Kulttuuriperintö pysyy hengissä elämällä ajassa. Esimerkiksi verkkojen vaihtaminen katiskoihin ja kaslerin vaihtaminen grillin äärellä silloin tällöin kasvikseen ovat tapoja ylläpitää meille tärkeitä perinteitä ja tapakulttuuria – samalla kuitenkin sekä omaa että luonnon hyvinvointia vaalien.
Meillä on paljon upeaa paikallista, alueellista ja valtakunnallista kulttuuriperintöä ja historiaa. Tätä kaikkea kannattaa vaalia ja olla siitä tietoisia ja ylpeitä.
”Joka ihteesä luottaa, se kykysä tuploo”. Uskon, että tällä savolaisella itsevarmuudella saamme säilytettyä suomalaista kulttuuriperintöä yhä paremmin myös tuleville sukupolville.
Ja suattaapi tuo viisaus itseluottamuksen vaikuttavuudesta päteä keskustaankin.