Suomalaiset haluavat isommat parkkiruudut – näin vahingot useimmiten sattuvat
Yli 60 prosenttia suomalaisista haluaa suuremmat parkkiruudut, kertoo OP Pohjolan kysely.
Autojen koko on kasvanut, mutta parkkipaikat ovat pysyneet ennallaan, ja samalla pienistä parkkipaikkakolhuista on tullut aiempaa kalliimpia korjata.
Pohjola Vakuutuksen tilastojen mukaan parkkipaikat ovat yleisin ajoneuvovahinkojen sattumispaikka. Tyypillisessä vahingossa korjauskustannukset nousevat keskimäärin noin 1 700–1 800 euroon.
– Moni yllättyy siitä, kuinka kallis pieneltä näyttävä parkkipaikkakolhu voi olla, Atte Erkamo Pohjola Vakuutusta sanoo tiedotteessa.
– Nykyaikaisissa autoissa on puskureiden, lokasuojien ja peilien yhteydessä runsaasti kameroita, tutkia ja muita sensoreita, joiden vaurioituminen nostaa korjauslaskua nopeasti. Korjattavaa voi olla paljon, vaikka törmäys olisi lievä.
Tavallisimmin osutaan toiseen autoon, tolppaan, kaiteeseen tai ostoskärryihin.
Erityisesti iäkkäämmät kaipaavat väljyyttä, sillä 65–79-vuotiaista jo lähes 80 prosenttia toivoo suurempia pysäköintiruutuja.
– Autojen keskimääräinen koko on kasvanut selvästi esimerkiksi katumaastureiden yleistymisen myötä. Kun autot vievät enemmän tilaa mutta parkkiruudut eivät kasva, virhemarginaali pienenee, Erkamo toteaa.
– Jo oven avaaminen tai auton tarkka parkkeeraaminen ruutuun voi olla aiempaa hankalampaa, hän jatkaa.
Vahinkoja sattuu eniten perjantaisin kello 12–17 välillä. Yli puolet vahingoista liittyy peruutustilanteisiin, ja tavallisimmin osutaan toiseen autoon, tolppaan, kaiteeseen tai ostoskärryihin.
Vaikka pysäköintiavustimet ja kamerat helpottavat liikkumista, niiden varaan ei kannata tuudittautua.
– Likainen kamera tai katveeseen jäävä este voi aiheuttaa tilanteen, jota teknologia ei tunnista ajoissa. Siksi ympäristö kannattaa aina tarkistaa myös peilien ja ikkunoiden kautta. Turvallisinta on poistua pysäköintipaikalta eteenpäin, jolloin näkyvyys ympäristöön on paras, Erkamo sanoo.
OP Pohjolan kyselyyn vastasi toukokuussa reilu tuhat suomalaista.