Trump: Kiinan Xi vierailee Yhdysvalloissa 24. syyskuuta
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan Kiinan presidentti Xi Jinpingin kaavailtu vierailu Yhdysvaltoihin tapahtuu 24. syyskuuta.
Trump kertoi asiasta torstaina Yhdysvaltain pääkaupungissa Washingtonissa järjestetyssä tilaisuudessa.
Trumpin mukaan hänen on tarkoitus keskustella Xin kanssa muun muassa tekoälystä.
– Olen aina sanonut, että Yhdysvaltain tavoite on hallita tulevaisuutta, ja siihen lukeutuu olla suurin supervalta tekoälyn osalta, Trump sanoi tilaisuudessa.
– Presidentti Xi tulee vierailulle 24. syyskuuta, ja me puhuimme siitä (tekoälystä), kun olin Pekingissä, ja puhumme siitä jälleen, Trump kertoi.
Trump vieraili Kiinassa toukokuussa, jolloin Trump kutsui Xin vastavierailulle Yhdysvaltoihin. Xin kaavailtu vierailu Valkoisessa talossa olisi ensimmäinen sitten syyskuun 2015.