Hypo ennustaa Suomen talouden kasvavan 1,5 prosenttia tänä vuonna
Suomen bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 1,5 ja ensi vuonna 1,7 prosenttia, ennustaa luottolaitos Hypo talouskatsauksessaan.
Hypon mukaan kuluttajien heikko luottamus pitää kasvun vaisuna. Luottamus palaa sen mukaan viiveellä. Palkat nousevat yhä hintoja nopeammin. Sijoitusvarallisuus on kasvanut nopeasti, mutta asunto pysyy suomalaisten tärkeimpänä varallisuuseränä.
Työssä pysyneiden ostovoima vahvistuu, mutta nuorten pääsy työmarkkinoille on vaikeutunut ja työttömyysjaksot ovat yleisesti pitkittyneet.
Hypon ennusteessa työttömyysaste pysyy ensi vuonnakin korkeana ja olisi 10 prosenttia.
Pitkäaikaistyöttömyys liikkuu 1990-luvun laman lukemissa. Tulevaisuuden kasvu nojaa Hypon mukaan silti yhä enemmän työvoiman saatavuuteen, tuottavuuskehitykseen sekä maahanmuuton jatkumiseen.