Lukijalta: Millaista puoluejohtoa keskusta tarvitsee?
Jättäydyin toukokuussa pois puolueen varapuheenjohtajaehdokkaan roolista. Tämä mahdollistaa pohtimisen, millaista puoluejohtoa keskustassa nyt tarvitaan ja mihin tulisi tähdätä. Puoluejohdolla tarkoitan puheenjohtajan, kolmen varapuheenjohtajan ja puoluesihteerin muodostamaan kokonaisuutta.
Olen kiertänyt kenttää laajalti viimeisen kahden vuoden aikana. Kenttäkierroksella myös kirkastui, mitä kaivataan ja mitä odotetaan.
Meillä on oltava sisältöä haastaa kokoomusta, persuja ja demareita. Ja tehtävä se uskottavasti. Tarvitaan siis sekä kovaa sisältöä että ihmisiä puhuttelevaa karismaa. Tarpeet ovat suurimmat talouden ja turvallisuuden saralla.
Jotta tämä olisi mahdollista, keskustan johtoon tarvitaan ihmisiä, jota omakohtaisesti ymmärtävät ja osaavat kertoa muille monimutkaiset asiat selkokielellä. Joilla on omia selkeitä yhteiskunnallisia näkemyksiä. Ja karismaa sytyttää kuulijansa.
Puoluejohto on tehnyt hyvää työtä. Erityisesti pidän puoluejohtaja Antti Kaikkosen tavasta kohdata ihmisiä ja pitää puheita kiertäessään. Tunnustan jopa hieman ihailevani Antin tilannetajua.
Puolueena emme voi olla tyytyväisiä nykyiseen 13–14 prosentin kannatukseen. Epäonnistuneen ja -suositun hallituksen oloissa keskustan kannatuksen tulisi olla vähintään 20 prosenttia. Vähempi ei riitä puolueelle, jolla on ollut 2000-luvun 26 vuoden aikana 12 vuotta pääministerin valtikka.
Tämä tavoitetaso on aivan keskeistä. Ei pääministeripuolueen asema alle 20 prosentin luvuilla ole otettavissa.
Sisällön ja karisman lisäksi tarvitaankin kunnianhimoa. Kunnianhimon – ambition – tason tulee olla korkea. Sellainen puoluejohto voi kiskoa vankkureita kohti pääministeriasemaa.
Omalta osaltani tunnen kiitollisuutta kannatuksesta ja tuesta, jota olen puoluejohtoehdokkaana saanut. Tehtävät kiinnostavat, mutta ajankohta ei lopulta ollut sopiva muihin suunnitelmiini.
Petri Roininen
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/