Voiko vakaumusta mitata?

Vuoden 2015 syksyllä Suomeen tuli muutamassa kuukaudessa 30 000 turvapaikanhakijaa. Eri puolille maata polkaistiin hetkessä kymmeniä pakolaisten vastaanottokeskuksia.

Ensiruuhkan jälkeen hallinto viritettiin käsittelemään pakolaisten turvapaikkahakemuksia. Lain mukaan jokaisen turvapaikanhakijan asia on käsiteltävä yksilöllisesti.

Maahanmuuttoviraston virkamiehet tekevät varmasti parhaansa pykälien rajoissa. Julkisuuteen on alkanut nousta kuitenkin tapauksia, joiden oikeudenmukaisuuden perään voi kysyä.

Lakikirjan kansilehdiltä löytyy edelleen Olaus Petrin tuomarinohje: Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan.

Helsingin Sanomat kertoi viimeksi irakilaisesta perheestä, jonka isälle oli myönnetty turvapaikka. Häntä ja hänen perhettään oli uhkailtu Irakissa sen vuoksi, että mies oli auttanut Yhdysvaltain armeijan joukkoja.

Myönteisen päätöksen myötä myös miehen vaimo ja alaikäiset lapset saivat jäädä Suomeen. Sen sijaan perheen täysi-ikäiset poika ja tytär saivat kielteisen päätöksen eli heidän pitäisi palata Irakiin.

Perheen 19-vuotiaan tyttären päätöksessä todettiin, että uhkaukset olivat Irakissa kohdistuneet häneen vain isänsä tyttärenä eikä henkilönä. Tyttären pelko ei ollut objektiivisesti perusteltua, koska uhkausten varsinainen kohde eli isä ei ole enää Irakissa vaan Suomessa.

Perheen 23-vuotias poika sai hänkin kielteisen päätöksen. Maahanmuuttovirasto ei luottanut hänen kertomukseensa, että uhkaajat olivat pahoinpidelleet hänet Irakissa.

Päätökset saattavat olla lain mukaisia. Mutta onko todellakin oikein lähettää 19-vuotias tyttö omin päin takaisin maahan, josta hänen isänsä on joutunut pakenemaan?

Oikeudenmukaisuuden toteuttaminen on vaikeaa, mutta virkamiehille vielä vaikeampana tehtävänä pidän uskonnollisen vakaumuksen mittaamista.

Meille on tullut muslimimaista useita turvapaikanhakijoita, jotka ovat kääntyneet kristinuskoon. He vetoavat siihen, että palauttaminen lähtömaahan tarkoittaisi hengenvaaraan joutumista.

Maailmassa onkin maita ja alueita, joissa kristittyjä vainotaan. Islaminuskon vaihtaminen kristinuskoon voi olla vaarallista. Suomessakin voi saada turvapaikan uskonnollisen vainon perusteella.

Virkamiehet joutuvat arvioimaan, miten aito hakijan kristillinen vakaumus on. Sen selvittäminen saattaa olla varsin hankalaa tilanteessa, jossa hakijalla ja virkamiehellä ei ole edes yhteistä kieltä vaan kaikki kommunikointi tapahtuu tulkin välityksellä.

Tiedän tapauksia, joissa seurakuntien työntekijöiden antamat selvitykset hakijan suomalaista tapakristillisyyttä huomattavasti aktiivisemmasta kristillisestä harrastuksesta eivät ole vakuuttaneet viranomaisia vakaumuksen aitoudesta.

Teologian opiskelijana joudun vielä ihmettelemään, miten koko asetelma sotii kristinuskon ydintä vastaan.

Uskon ja vakaumuksen vahvuus eivät ole pelastuksen kannalta ratkaisevia asioita, vaan elämme kaikki armon varassa, niin kantasuomalaiset kuin turvapaikanhakijatkin.