Yhdenmukaisuuden vaatimus hajottaa EU:n
EU:n jäsenvaltioiden johtajat tapasivat Maltalla pari viikkoa sitten. Kriittisen maahantulijatilanteen ohella pohdinnassa oli unionin tulevaisuus, kun Rooman sopimus täyttää pian 60 vuotta.
Yllätyin pääministerin nimissä lähetetystä valtioneuvoston tiedotteesta huippukokouksen yhteydessä. Viesti oli: ”meillä ei ole varaa kahden tason unioniin, jossa osa maista kulkisi nopeammin integraation tietä kuin toiset”.
EU-politiikka on pääministerin johtovastuulla, joten lausunnon painoarvo on suuri. Nyt vain pitäisi ymmärtää, mitä lausunto tarkoittaa.
Saavutetaanko toivottu tila sillä, että nyt pidemmälle edenneet maat purkavat jo tehtyjä järjestelyjä kuten euron vai onko tarkoitus, että unionin 60-vuotisjuhlassa myös niiden ulkopuolella olevat maat liitetään niihin? Kumpikin vaihtoehto on toistaiseksi mahdoton.
Ymmärrän, että lausunnolla haluttiin toistaa Suomen pitkä EU-vaikuttamisen periaate. Halutaan unionin olevan yhtenäinen, halutaan pitää sopimuksista kiinni. Halutaan uskoa, että muutkin haluavat samaa.
Tiedotteen sisältö on nähdäkseni syntynyt Valtioneuvoston EU-sihteeristön, Suomen EU-edustuston ja pääministerin avustajien kesken vanhoista pohjista.
Nämä pohjat ovat 2000-luvun alusta ja aivan erilaisesta unionista ja Suomesta. Pohjat tulisi päivittää.
Unionin kehitys on ollut syventymisen ja laajentumisen ristiriitaa. 2000-luvun suuri itälaajentuminen ja huonosti valmisteltu euro tekivät eriytymisen todeksi, vaikka virallisesti puhutaan toista.
On ryhdytty toimimaan sillä tavalla, mistä ulkopolitiikan realisti Urho Kekkonen varoitti: uskotaan, että se mitä toivotaan, olisi totta ja toimitaan sen mukaisesti.
Meillä ei ole varaa unioniin, jossa kaikki ovat mukana kaikessa.
Ossi Martikainen
EU:n nykytila osoittaa, että meillä nimenomaan ei ole varaa unioniin, jossa kaikki ovat mukana kaikessa, vaikka eivät pystyisikään.
Euroon otettiin maita, jotka eivät täyttäneet kriteerejä. Tämä tuli hyvin kalliiksi ja voi vieläkin johtaa euron hajoamiseen.
Kun Schengen-sopimuksen ehtoja ei ole kyetty täyttämään, siitä on käytännössä luovuttu ja unionin yhteisen ulkopolitiikan ja maahanmuuttopolitiikan uskottavuus on rapautunut.
Halu tiivistää unionia edelleen johtaa eri jäsenvaltioiden vaaleissa unionin kannalta huonoon lopputulokseen. On täysin mahdollista, että Britannian EU-ero saa seuraajia Itä-Euroopasta ja muualtakin.
Näemme Euroopan kehitystä muuttavia vaalituloksia alkaneen vuoden aikana.
Ymmärrän pääministerin huolet. Ei ole mitenkään Suomen etu, jos EU:lla menee heikosti. Mutta sellainen yhtenäisyyden lisääminen, joka kiistää valtioiden erilaiset kehitysvaiheet ja tarpeet, johtaa yhä heikompaan tilaan.
Unioni toimisi paremmin, jos kaikki täyttäisivät EU-jäsenyyden perustason ehdot ja sen lisäksi olisi osalle maista sopivia syvemmän integraation muotoja, joissa kunkin on tiukasti täytettävä ehdot.
Samalla tulisi käytännönläheisesti – aivan kuten Juha Sipilä Suomen pääministerinä on tehnyt – ratkaista niitä ongelmia, joita nykyisessä unionin toiminnassa on.
Hallituksen tiedotepohjiin olisi hyvä päivittää unionin toimintakyvyn vaatimus. Sitähän me haluamme.
Toimintakyky edellyttää sitä, että integraatiossa hyväksytään monitahtisuus ja eri järjestelyissä ovat mukana vain ne valtiot, jotka ovat sekä halukkaita että kykeneviä yhteistyön ehtojen täyttämiseen.
Muunlainen pyrkimys johtaa nyt hajanaisen EU:n kriisistä kaaokseen.