Älä heitä ruokaa hukkaan!
Ihmiskunta on erikoistunut resurssien haaskaamiseen.
Vuosittain menetetään 1,6 miljardia tonnia elintarvikkeita, joista 1,3 miljardia tonnia syötäväksi kelpaavaa. Eri indikaattorien avulla voidaan arvioida, että ruokaa tuotetaan lähes 9 miljardille ihmiselle, mutta sitä ei kuitenkaan riitä edes kuudelle miljardille.
Hävikkiä tapahtuu kaikilla tasoilla tuotannosta kulutukseen.
Satoja menetetään eniten kehittyvissä maissa, joissa äärimmäiset sääolot, infrastruktuurin puutteellisuus, kaupan esteet ja kehnot viljelymenetelmät johtavat satojen tuhoutumiseen ja pilaantumiseen. Myös kestävään viljelyyn sopimattomia alueita raivataan lyhytaikaisten voittojen toivossa.
Eliölajeja katoaa, eroosio laajenee ja ilmastonmuutos kiihtyy. Tilanteen parantaminen vaatii perusteellisia muutoksia globaalin kehityspolitiikan keinovalikoimaan.
Myös kehittyneissä maissa pitäisi arvioida tuotantotapoja.
Jos viljellään vain tukien vuoksi, käy helposti niin että menetetään tuotantopanokset, eikä saada aikaan markkinoille kelpaavaa satoa. Ympäristönhoito pitäisi nähdä selkeämmin omaksi toimialakseen ja resurssitehokas ruuan tuotanto omakseen.
28 prosenttia maailman peltoalasta tuottaa hukkaan joutuvaa ruokaa. Sen kasteluun käytetään Volgan vuosittaisen virtaaman verran vettä, 250 kuutiokilometriä.
Maailman meret ovat vakavasti ylikalastettuja, mutta kalastuksen ns. sivusaaliit menevät edelleen paljolti hukkaan.
Syömäkelpoisia elintarvikkeita hukkaantuu myös esimerkiksi kaupan pakkausstandardien vuoksi. Kansan suussa elävät tarinat käyristä kurkuista ja kaksihaaraisista porkkanoista EU-byrokratian hampaissa ovat täyttä totta.
Kuluttajat myös ymmärtävät usein väärin pakkausmerkintöjen tarkoituksen. Heitetään menemään ruokaa, koska ”parasta ennen” ja ”viimeinen käyttöpäivä” menevät sekaisin.
Lapsuudessani vanhemmat ja koulu kasvattivat kunnioitukseen jokapäiväistä leipää kohtaan.
Erilaisten ateriapalvelujen käyttökelpoiset tähteet jäävät liian usein hyödyntämättä.
Kaupan ja ateriapalveluiden ylijäämäruokaa voitaisiin hyvin välittää hyväntekeväisyysorganisaatioiden kautta.
Onneksi näin myös jo jossain määrin tehdäänkin. Esimerkiksi koulujen ylijäämäruuan hyödyntäminen tarjoamalla edullinen lämmin ruoka tarvitsevalle on jo joillakin paikkakunnilla käytössä.
Ja ellei yli jäänyt ruoka tule hyödynnetyksi elintarvikkeena, se pitäisi hyödyntää rehuna, kompostina, biokaasuna tai -dieselinä. Kaatopaikkajätteeksi se ei saa päätyä. Jätteiden erilliskeräyksen ja biojätteen hyödyntämisen kehittämisessä voidaan tehdä paljon.
Eri puolilla maailmaa ollaan tarttumassa tähän ongelmaan.
Ranskassa on jo säädetty laki, joka kieltää suuria kauppoja heittämästä vanhentuvia elintarvikkeita jätteeksi. Ne on luovutettava esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestöille.
Olen varma, että Euroopan unioni säätää elintarvikejätteen vähentämiseksi sitovaa lainsäädäntöä lähivuosina. Sitä ei kuitenkaan kannata jäädä odottelemaan vaan toimia heti ja joka tasolla.
Euroopan Alueiden komitea hyväksyi viime keskiviikkona lausuntoni aiheesta.
Siinä on esitetty ongelman globaalit mittasuhteet, EU:n yhteisten politiikkojen mahdollisuudet ja runsaasti paikallisesti toimivia keinoja.
Tavoite on vähentää ruokajätettä 30 prosenttia jo vuosikymmenen aikana. Millään muulla keinolla ei voida paikallispäätöksenteossa vaikuttaa niin nopeasti globaaliin taloudelliseen, ekologiseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen.
Lapsuudessani vanhemmat ja koulu kasvattivat kunnioitukseen jokapäiväistä leipää kohtaan.
Ruuan heittämistä pois pidettiin syntinä. Sitä se on nykyäänkin.