Pelkillä saksilla ei tauti parane eikä takkia synny
Suomen geopoliittinen asema on pysyvästi muuttunut. Ruotsin Nato-jäsenyyden myötä Suomi on osa yhteistä puolustuksellista Pohjolaa.
Talousmaantieteellisesti entisestä portista idän ja lännen välillä on tullut puhkeamistaan odottava umpisuoli – Suomi on saari, mutta olemme samalla saarella Venäjän kanssa. Suomi on saari, jossa riitelemme keskenämme, vaikka todelliset viholliset ovat rajojemme ulkopuolella.
Tämä asettaa meidät poikkeuksellisen vaaralliseen tilanteeseen kaikilla politiikan osa-alueilla. Tarvitsemme kokonaisvaltaisen kokonaisturvallisuutta vahvistavan suunnitelman ja sen nopean täytäntöönpanon – aikaa ei ole yhtään tuhlattavana.
Turvallisuusvelkamme kasvaa joka päivä – nopeimmin itäisessä Suomessa.
Turvallisuutta on erityisesti se, että Itä- ja Kaakkois-Suomen maakuntien vähenevä väestökehitys saadaan pysähtymään. Se tarkoittaa, että myös meillä kannattaa asua, meille kannattaa muuttaa ja, että meille kannattaa perustaa perheitä.
Se tarkoittaa, että meillä voi rakentaa haja-asutusalueille, meillä voi muuttaa vapaa-ajanasuntoja vakituiseen asumiseen ja, että meillä säilytetään riittävä palveluverkko.
Julkisten palveluiden tulee mahdollistaa asuminen, perheen perustaminen, opiskelu, yrittäminen, toimeentulo ja hyvä lapsuus sekä vanhuus siellä, missä ihminen tuntee olevansa kotonaan.
Ei vain siellä, minne neljän vuoden jaksoissa puoluepoliittinen painopiste sattuu osumaan. Eduskunta ei ole Espoon, Helsingin, Oulun, Tampereen, Turun tai Vantaan kaupunginvaltuusto – me kansanedustajat muodostamme koko Suomen eduskunnan.
Mitä vahvemmin Suomen hallitus ajaa keskittämistä ja kasvukeskuksiin painottuvaa politiikkaa sitä haastavammaksi elämä niin omassa kotimaakunnassani Etelä-Savossa kuin suuressa osaa Suomea tulee.
Suomeen tarvitaan kasvua ja työtä. Tämä ei poista sopeutustarpeita, mutta pelkillä sakseilla ei uutta pukua synny eikä vanhaa korjata, siihen tarvitaan myös neulaa ja lankaa sekä uutta kangasta.
Sama pätee sote-palveluihin – potilas ei parane pelkällä leikkauksella, se edellyttää ompeleita ja haavanhoitoa sekä yksilöllistä kuntoutusta. Tarvitsemme myös muutoksia elintapoihimme – vastuu yhteiskunnan toimintakyvystä on meillä kaikilla.
Suomessa on vallalla vahva pohjavire, jossa koko Suomea ei haluta pitää kehityksessä mukana. Mitä vahvemmin Suomen hallitus ajaa keskittämistä ja kasvukeskuksiin painottuvaa politiikkaa sitä haastavammaksi elämä niin omassa kotimaakunnassani Etelä-Savossa kuin suuressa osaa Suomea tulee.
Maaseudun Tulevaisuus uutisoi reilu vuosi sitten, että miljoona suomalaista haaveilee maalle muuttamisesta. Vaikka näistä haaveista realisoituisi vain pieni osa, niitäkin haaveita kannattaa ruokkia.
Apulaisprofessori Olli Lehtonen Itä-Suomen yliopistosta kertoi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa vajaa vuosi sitten, että kaupunkeja omien maaseutualueiden kehittäminen kiinnostaa poikkeuksellisen vähän.
Suuremmille kaupungeille läheisistä maaseutualueista on tullut pakkolunastusten luvattu maa – kehittäminen on keskittynyt ylihintaisten uusien asuntoalueiden luomiseen pilkkahinnalla hankituille maapohjille.
Suomen Kylien maallemuuton asiantuntija Johanna Niilivuo kertoi samaisessa haastattelussa, että klassinen esimerkki on pysäyttää kyläkoulun kehittäminen estämällä rakentaminen koulun lähelle. Kaavaa ei tehdä ja poikkeuslupia ei anneta, joten asukkaiden mahdollisuus vaikuttaa kehitykseen on vähäinen.
Lopulta koulun lakkauttaminen perustellaan oppilaiden vähyydellä.
Suomella on hyvät mahdollisuudet päästä kehitykseen mukaan, mutta se vaatii päättäväisiä ja pikaisia toimia. Vielä kumpiakaan ei hallitukselta ole nähty. Jääräpäisiä pikaistuksissaan tehtyjä päätöksiä sitäkin enemmän.
Jos suurimmassa osaa Suomen kuntia ainoa kaivinkone on töissä hautausmaalla, ei meillä ole tulevaisuutta.