Yksi ainesosa ruokavaliossa lisää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen, tutkimus toteaa
Paljon punaista lihaa sisältävä ruokavalio voi tuoreen tutkimuksen mukaan suurentaa riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen. Asiasta kertoo lääkäriseura Duodecim.
Artikkelin mukaan tiedot perustuvat 31 tutkimuksen ja lähes 2 miljoonan aikuisen kymmenvuotisiin seurantatietoihin. Seurannan aikana 100 000 osallistujaa sairastui 2 tyypin diabetekseen.
Tutkimuksessa kartotettiin myös osallistujien ruokavaliota. Tulosten mukaan riski sairastua tyypin 2 diabetekseen suureni tasaisesti sitä mukaa, mitä enemmän osallistuja söi punaista lihaa.
Erityisesti riski suureni silloin, jos ruokavaliossa oli paljon teollisesti prosessoituja lihatuotteita.
– Mutta myös tavallinen punainen liha liittyi suurentuneeseen sairastumisriskiin, Duodecimin artikkelissa alleviivataan.
Yllättävä havainto tutkimuksessa oli se, että myös kanan syöminen liittyi suurentuneeseen diabetesriskiin.
Artikkelin mukaan asiaa voi kuitenkin selittää enemmän ruoan valmistustavat kuin itse kananliha.
– Punainen liha ja prosessoidut lihatuotteet on yhdistetty tyypin 2 diabetekseen monissa tutkimuksissa aiemminkin, mutta nyt julkaistut tulokset ovat vakuuttava lisävahvistus. Osallistujien ikä, sukupuoli tai painonindeksi eivät selittäneet yhteyksiä, artikkelissa summataan.
Suomalaisista noin 400 000 sairastaa tyypin 2 diabetestä. Heidän lisäkseen sitä sairastaa tietämättään arviolta 50 000–100 000 suomalaista.