Vasemmistoliiton Yrttiaho vaatii hävittäjäkaupan lykkäystä ensi vaalikaudelle – "Onko Suomesta tulossa banaanitasavalta"
Hallitus ei ehkä selviä jättimäisestä hävittäjäkaupasta ilman jonkinlaista poliittista konfliktia hallitusrintaman sisällä.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) on linjannut, että jopa 10 miljardia euroa maksava hävittäjähankinta viedään läpi suunnitellusti koronakriisistä huolimatta.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho puuttui kuitenkin jälleen kovin sanoin hankintaan eduskunnan keskustelussa julkisen talouden suunnitelmasta.
Yrttiaho muistutti, että HX-hanke on edelleen merkittävin yksittäinen julkisen talouden alijäämää ja velkaantumista lisäävä tekijä valtiontaloudessa.
– Kun nyt velkaannutaan 20, ehkä 30 miljardia näiden koronaviruksesta aiheutuvien toimien vuoksi, olisi korkea aika siirtää HX-hanke ensi vaalikaudelle, Yrttiaho katsoi.
Yrttiaho ei ole ajatuksineen eduskuntaryhmässään yksin. Myös toinen ”rauhanopposition” edustaja Markus Mustajärvi on esittänyt kovaa kritiikkiä hävittäjähankinnoista.
Tiistain keskustelussa hävittäjäkaupan otti esiin myös vihreiden Inka Hopsu. Hän vihjasi, että jos hallitusten päätösten aikatauluja aletaan laittaa uusiksi, nousevat tarkasteluun myös hävittäjähankinnat.
Yrttiahon mielestä koko kauppa pitäisi lykkäyksen yhteydessä miettiä uusiksi.
Yrttiaho huomautti, että hävittäjähankinta perustuu vuonna 2015 tehtyyn esiselvitykseen Hornetien korvaamisesta. Selvitys on hänen mukaansa lähtökohdiltaan jo vanhentunut.
– Monitoimihävittäjät eivät ole suorituskykyisiä tulevaisuuden sodankäynnin uhkia, miehittämättömiä lennokkeja ja ohjuksia vastaan.
Esiselvityksen tarkoitus ei Yrttiahon mielestä alun perin ollutkaan selvittää, vaan sitoa Suomi tilaamaan nimenomaan kalliita amerikkalaisia hävittäjiä.
Yrttiahon mielestä puolustusvoimain entisen komentajan Jarmo Lindbergin palkkaaminen amerikkalaisen F-35 -hävittäjän valmistajajan Lockheed Martinin konsultiksi on langettanut vakavan epäilyn puolueellisuudesta koko hankintaprosessin ylle.
– Virassaan Lindberg oli keskeinen HX-hankkeen alkuunpanija ja kätilö, Yrttiaho katsoi.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) linjasi viime viikolla tapaus Lindbergistä presidentti Sauli Niinistön kanssa keskusteltuaan, että kaikki kanssakäyminen konsulttien kanssa hävittäjäkaupoissa loppuu.
Yrttiahon mukaan Lindbergin Yhdysvaltain-yhteyksien valossa voi kuitenkin kysyä, onko Suomesta tulossa banaanitasavalta.
– Valtion varojen vastuullisen käytön varmistamiseksi olisi korkea aika ryhtyä toimeen. HX-hankinta on syytä keskeyttää, arvioida perusteellisesti uudelleen ja palata siihen puhtaalta pöydältä ensi vaalikaudella, hän vaati.