Vanhanen: Trump liennytti Venäjän uhkaa

Hallituksen ja puolustusministeriön on selvitettävä pikaisesti muille neljälle yhtiölle ja muille maille, että tarjouskilpailu hävittäjistä on käynnissä ja se aikanaan ratkeaa, eduskunnan ulkoasianvaliokuntaa johtava Matti Vanhanen sanoo
Työvierailu

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei lähtenyt maalailemaan Venäjän uhkaa vaan pikemminkin liennytti sitä, keskustan presidenttiehdokas, eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen toteaa maanantaina Valkoisessa talossa pidetystä tiedotustilaisuudesta.

Vanhanen toteaa blogissaan , että Trump ei edes kotiyleisönsä edessä luonut vastakkainasettelua vaan toivoi, että USA:n ja Venäjän suhde voisi rakentua yhtä hyväksi kuin Suomen ja Venäjän suhde.

– Hän ei myöskään antanut katetta Suomessa viritellylle ajatukselle siitä, että Suomi jotenkin edistäisi suurvaltojen keskinäistä suhdetta. He hoitavat suhteen itse, oli viesti.

– Kun terrorismin vastustamisessa kuulumme samaan koalitioon,  niin vastaus Suomen auttamisesta oli muotoiltu siten, että siitä kävi rivien välistä selkeästi ilmi, että emme ole sotilasliitossa USA:n kanssa. USA on auttavainen ”alueella”, oli Trumpin vastaus, Vanhanen huomauttaa.

– Hän osasi ilman diplomatian koukeroita asettaa Suomen USA:sta katsoen siihen asemaan, jollaiseksi mekin Suomessa asemamme tiedostamme.  Suomen auttamiskysymyksen hän kytki aseteknologian myyntin.

Vanhasen mielestä presidentti Sauli Niinistön vierailu Yhdysvaltoihin oli erinomainen päivitys Suomen ja USA:n suhteille tilanteessa, jossa presidentti Trumpin hallinto hakee linjaansa jatkuvasti muuttuvassa maailmassa.

– USA:lle Pohjois-Eurooppa ei ole maailmanlistan kärjessä. Globaalin suurvallan asialistalla on polttavampia alueita ja siitä kertoi Trumpin kiitokset Suomelle mukanaolosta terrorismin vastaisessa koalitiossa.

– Afganistan ja Irak ovat aiheita, joihin USA toivoo jatkossakin Suomen panosta. Sen sijaan Trump ei nostanut esille Pohjois-Koreaa tai Syyriaa – niissä Suomi ei ole heille keskustelukumppani, Vanhanen toteaa.

Vanhanen epäilee edelleen , ettei hävittäjälausunnossa ollut Trumpin kohdalla kyse pelkästä lapsuksesta. Trump sanoi, että Suomi on hankkimassa USA:lta huomattavan määrän F-18 hävittäjiä.

– Hän osoitti kaikessa muussa olevansa nyansseja myöten kartalla. Miksi hän tässä ylivoimaisesti suurimmassa lähivuosien suhteisiimme liittyvässä kauppakysymyksessä toimisi sattumanvaraisesti, Vanhanen kysyy blogissaan.

– Nyt hallituksen ja puolustusministeriön on selvitettävä pikaisesti muille neljälle yhtiölle ja muille maille, että tarjouskilpailu on käynnissä ja se aikanaan ratkeaa. Päätöstä ei ole vielä tehty, eikä eduskunta ole myöntänyt kauppaan määrärahoja.