Valtion palkansaajat aloittavat työtaistelutoimet – suuresta virkamieslakosta kulunut jo lähes 40 vuotta
Valtion palkansaajia edustavat ammattiliitto Pro, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL aloittavat työtaistelutoimet vauhdittaakseen neuvotteluja uusista virka- ja työehtosopimuksista.
Liitot aloittavat ylityö- ja vuoronvaihtokiellot sekä liukumasaldojen kerryttämiskiellot. Kiellot alkavat keskiviikkona ja ovat voimassa toistaiseksi. Kiellot koskevat valtion kaikkia työsuhteisia työntekijöitä, joita valtion henkilöstöstä on noin 10 prosenttia.
Taustalla on eripura palkankorotuksista. Työnantajaa edustava Valtion työmarkkinalaitos keskeytti virka- ja työehtosopimusneuvottelut 7. maaliskuuta. Se oli tarjonnut yhteensä 6,3 prosentin korotusta kolmen vuoden ajalle, kun yleiseksi linjaksi kevään työmarkkinakierroksella on muodostunut 7,8 prosenttia.
– Työtaistelutoimenpiteet ovat valitettavasti ainoa keinomme saada neuvottelut jatkumaan, sanoi ammattiliitto Pron puheenjohtaja Niko Simola tiedotteessa.
Palkansaajajärjestöt hakevat työtaistelutoimillaan yleisen linjan mukaisia palkankorotuksia.
– Valtio työnantajana esittää työntekijöilleen muita palkansaajia huomattavasti alempia palkankorotuksia, vaikka tiedämme, että vaativuustaso huomioiden henkilöstö valtiolla jää jo nyt jälkeen yleisistä työmarkkinoista, totesi Jukon valtiosektorin neuvottelupäällikkö Minna Salminen tiedotteessa.
JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström arvioi, että työnantajalle henkilöstö on nähtävästi lähinnä kustannustekijä, joka ei ansaitse arvostusta säädyllisten palkankorotusten muodossa.
Palkansaajajärjestöt ovat valmiita laajentamaan työtaistelutoimia sopimuksen aikaansaamiseksi. Valtion virka- ja työehtosopimuksen piirissä on kaikkiaan 76 000 virkamiestä ja työntekijää.
Yhteisessä tiedotteessaan liitot toteavat, että kyseessä on ensimmäinen kerta lähes 40 vuoteen, kun valtiolla alkavat työtaistelutoimet. Liitot viittaavat vuoden 1986 suureen virkamieslakkoon, joka kesti lähes seitsemän viikkoa.