Valiokunta kannatti vesihuoltolain muuttamista yksimielisesti – Taustalla kansalaisaloite
Maa- ja metsätalousvaliokunta kannattaa mietinnössään vesihuoltolain muuttamista. Mietintö oli yksimielinen. Muutos on osa kansallista vesihuoltouudistusta ja liittyy eduskunnan vuonna 2021 hyväksymään Vesi on meidän -kansalaisaloitteeseen.
Esityksen mukaan lakiin lisätään säännös, jonka mukaan kunta ei saa myydä vesihuoltoon kohdistuvaa omistustaan. Sama kielto koskee myös kunnan omistuksessa tai määräysvallassa olevaa vesihuoltolaitosta.
Lisäksi kunnalle säädetään etuosto-oikeus nykyisin yksityisessä omistuksessa olevien vesihuoltolaitosten ja niiden vesihuolto-omaisuuden kaupoissa. Jatkossa saa perustaa vain kunnan omistuksessa olevia vesihuoltolaitoksia tai asiakkaiden omistamia vesihuolto-osuuskuntia.
Valiokunta toteaa pitävänsä erittäin tärkeänä, että muutoksilla voidaan varmistaa julkisomisteisten vesihuoltotoimintojen säilyminen kuntien omistuksessa ja määräysvallassa.
Asia etenee seuraavaksi eduskunnan täysistuntokäsittelyyn.
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) sanoi alkuvuonna asiaa esitellessään, että kuntien itsehallinnon rajoittamiselle on tässä tapauksessa vahvat perusteet.
– Meidän on varmistettava, että vesihuollon kriittinen infrastruktuuri ei siirry yksityiseen omistukseen.
Essayah totesi kansainvälisten kokemusten osoittavan, että luonnollisena monopolina toimivan vesihuollon yksityistämiseen liittyy riskejä, kuten palvelutason heikkeneminen ja asiakasmaksujen kohtuuton kallistuminen.
Eduskunta hyväksyi asiaa koskevan kansalaisaloitteen aikanaan yksimielisesti. Se edellytti tuolloin, että hallitus ryhtyy valmistelemaan lainsäädäntöä, jolla varmistetaan julkisomisteisten vesihuoltotoimintojen säilyminen kuntien omistuksessa ja määräysvallassa.