Väitös: Nämä asiat lisäävät riskiä joutua kiusatuksi – "Opettajien on tärkeä oppia tunnistamaan"
Autistiset piirteet saattavat lisätä lapsen todennäköisyyttä joutua koulukiusatuksi, kertoo tuore väitöstutkimus.
Kasvatustieteen maisteri Maria Junttilan lastenpsykiatrian alaan kuuluvan väitöskirja tarkastetaan Oulun yliopistossa perjantaina 24. tammikuuta 2025.
Junttilan väitöksen mukaan lapsi joutuu sitä todennäköisemmin kiusaamisen kohteeksi, mitä enemmän hänellä on autistisia piirteitä tai aistiyliherkkyyksiä kuten tunto-, haju-, kuulo- ja näköyliherkkyyksiä.
Autismikirjon häiriön on aiemminkin osoitettu lisäävän riskiä joutua kiusatuksi. Sen sijaan autististen piirteiden yhteydestä kiusatuksi joutumiseen on tehty vain vähän tutkimusta, tiedotteessa sanotaan.
Junttilan tutkimus on ensimmäinen, jossa aihetta on tarkasteltu Suomessa. Tutkimukseen osallistui 4 408 kahdeksanvuotiasta lasta. Heistä 28:lla oli diagnosoitu autismikirjon häiriö.
Tulokset osoittivat, että tietyt autistiset piirteet lisäsivät erityisesti kiusatuksi joutumisen riskiä. Tiedotteessa tällaisiksi piirteiksi listataan muun muassa vaikeus luoda ikätoverisuhteita, heikot yhteistyötaidot, maalaisjärjen puute, aistiyliherkkyydet ja motorinen kömpelyys.
Junttila korostaa tiedotteessa, että opettajien ja muiden kasvattajien olisi tärkeää oppia tunnistamaan autistiset piirteet. Se auttaisi myös tukemaan lapsia paremmin.
– Tämän myötä voidaan vahvistaa kaikkien lasten vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaitoja sekä ehkäistä kiusaamista. Erityistarpeiden, kuten aistiyliherkkyyksien, huomioiminen on tärkeää kaikissa toimintaympäristöissä, Junttila painottaa.
Autismikirjon häiriö on keskushermoston kehityksellinen häiriö, jolle ovat tyypillisiä sosiaalisen kommunikaation erityispiirteet, toistavat ja joustamattomat käytösmallit sekä aistimusten säätelyn vaikeudet.
Autismikirjon häiriön oireet vaihtelevat lievistä vaikeisiin.