Tutkimus: Reippailu joka päivä ei ole välttämätöntä – Samat hyödyt harvemmalla liikkumisella
Toisinaan liikunnan harrastaminen saattaa katketa siihen, kun lenkille tai jumppaan ei ehdikään useana päivänä viikossa.
Tuoreen tutkimuksen mukaan liikunnan monet terveyshyödyt saadakseen ei kuitenkaan tarvitse reippailla joka päivä, vaan samat vaikutukset nähdään vain 1–2 päivänä viikossa liikkuvilla.
Lääkäriseura Duodecim kertoo, että tutkimuksen mukaan olennaista on liikunnan kokonaismäärä.
Brittitutkimuksessa mitattiin 93 000 keskimäärin 62-vuotiaan miehen ja naisen liikkumista aktiivisuusrannekkeilla viikon ajan.
Keskimäärin kahdeksanvuotisen seurannan aikana yhteensä 4 000 osallistujaa menehtyi lähinnä sydän- ja verisuonitauteihin ja syöpään.
Riski menehtyä seurannan aikana oli selvästi pienempi osallistujilla, jotka harrastivat kohtalaisen raskasta liikuntaa vähintään kaksi ja puoli tuntia viikossa.
Suurin piirtein samanlaiset hyödyt nähtiin riippumatta siitä, kertyikö viikon liikuntamäärä 1–2 päivässä vai tasaisemmin viikon aikana.
Kohtalaisen raskaana liikuntana pidettiin esimerkiksi juoksemista, reipasta kävelyä, pyöräilyä, tanssimista, mutta myös esimerkiksi puutarhanhoito ja muut fyysiset arkiaskareet huomioitiin.