Toimittajalta | Sumutus puolustusrahoilla pitää lopettaa – asevelvollisuuden todelliset kustannukset on syytä näyttää Natolle
”Euroopan on kannettava enemmän vastuuta puolustuksestaan”.
Kyseistä lausetta on toisteltu viime aikoina mantran lailla niin meillä kuin muuallakin, kyllästymiseen asti.
Miten tämä vastuu taloudellisesti kannetaan, on toinen juttu. Laajalti on kuitenkin rummutettu, että Nato-maissa puolustusbudjetit pitää nostaa yli kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Tänä vuonna Suomen puolustusmenot nousevat 6,5 miljardiin euroon eli noin 2,5 prosenttiin suhteessa BKT:hen. Yhden prosenttiyksikön BKT-osuuden nosto tarkoittaisi valtiolle vuosittain noin kolmen miljardin euron vuotuista lisälaskua.
Summa on aivan liian suuri leikkaamalla kokoon haalittavaksi, kuten Helsingin yliopiston taloushistorian professori Jari Eloranta Ylelle arvioi.
Jäljelle jäävät siis käytännössä velanotto ja verotus. Niiden lisäksi Suomen on syytä lopettaa asevelvollisuusarmeijansa aliarvottaminen Naton laskelmissa.
Kyse on siitä, että Natossa noteerataan puolustusmenoihin vain se, mikä on kunkin jäsenmaan budjettikirjan riveiltä luettavissa.
Viime vuonna asevelvollisten koulutukseen ja ylläpitoon budjetoitiin 186 miljoonaa euroa muun muassa kasarmien vuokriin, päivärahoihin ja kutsuntojen järjestämiseen.
Asevelvollisuuteen nojaava maa käyttää kuitenkin inhimillisiä resurssejaan markkinahinnat alittavalla kustannuksella, ja asevelvolliset voisivat vaihtoehtoisesti olla työelämässä tai investoida työkykyynsä opiskelemalla.
Tämä asevelvollisuuden vaihtoehtoiskustannus ei näy puolustusmenomittauksissa. Suoraviivaisin tapa tuoda kustannus näkyviin on laskea se miesten keskimääräisen palkkatason perusteella.
Professori Niku Määttäsen ja tutkija Ville Kaitilan vuonna 2021 Etlalle laatimassa raportissa laskettiin joitakin vuosia sitten asepalveluksen työvoimakustannuksiksi peräti 880 miljoonaa euroa eli noin 0,4 prosenttia vuoden 2017 bruttokansantuotteesta.
Toisin sanoen kyseessä on lähes miljardi näkymätöntä, mutta kansantaloutta silti vastaavasti rasittavaa puolustusrahaa.
Mitä ilmeisimmin nykyinen, asevelvollisuuden todelliset kustannukset pimentoon jättävä laskentatapa on ollut edullinen puolustushallinnolle. Järjestelmä näyttäytyy kansantaloudelle halvempana ja pelivaraa puolustuspanostuksiin jää ikään kuin enemmän.
Varsinkin puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) on suhtautunut nihkeästi kustannusten tekemiseen näkyväksi.
Häkkänen sanoi syksyllä Ilta-Sanomille pitävänsä keskustelua ”akateemisena” ja olevansa haluton edistämään mitään ”laskentatapaveivaamista”, kun Euroopan maat pitäisi saada panostamaan lisää puolustukseen.
Voihan asian niinkin nähdä, mutta ei passiivisessa sumuttamisessakaan mitään ylevää ole. Fiksumpaa olisi saattaa Suomen puolustuspanostukset vertailukelpoiselle tasolle Natossa, jossa lähes kaikki muut operoivat nykyään kustannuksiltaan helposti dokumentoitavin palkka-armeijoin.
Vielä olennaisempaa on, että näin saataisiin kuitattua huomattava osa puolustusmenojen edessä olevasta nostosta, josta on joka tapauksessa tulossa raskas lisätaakka muutenkin ruvella olevalle kansantaloudelle.
Korjattu 14.3. klo 15.26 Etlan raportin julkistusvuosi: 2021, ei 2012.