THL: Perheenyhdistämisen kautta saapuneet miehet työllistyvät nopeammin kuin muut pakolaisryhmät
Perheenyhdistämisen kautta Suomeen saapuneet miehet työllistyvät nopeammin kuin muut pakolaisryhmät. Asia selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Kelan tuoreesta tutkimuksesta.
Perheenyhdistämisen kautta tulleet naiset sen sijaan työllistyvät muita hitaammin, tiedotteessa kerrotaan. Perheenyhdistämisen kautta saapuneet naiset ovat muita ryhmiä yleisemmin perhevapaalla maassaolon alusta lähtien, mikä THL:n mukaan viivästyttää heidän työllistymistään.
Tutkimuksessa käy myös ilmi, että alun perhevapaalla voi olla naisten työllistymisen kannalta pitkäkestoisia vaikutuksia.
– Tulokset herättävät kysymään, pystyttäisiinkö kotouttamistoimia kohdentamaan nykyistä enemmän myös lasta kotona hoitaville äideille. Työttömille maahanmuuttajille tehtävä kotoutumissuunnitelma ja siihen liittyvät toimet tutkitusti edistävät työllistymistä, THL:n tutkimuspäällikkö Jussi Tervola sanoo tiedotteessa.
Tutkimuksessa selvisi, että pakolaisten työllistymisessä on eroja sen mukaan, ovatko he saapuneet maahan turvapaikanhakijoina, kiintiöpakolaisina vai perheenyhdistämisen kautta. Tiedotteen mukaan erot selittyvät sillä, että muuttoväylien kautta Suomeen saapuu erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa.
Perheenyhdistämisen kautta oleskeluluvan saaneet ovat saapuneet Suomeen perhesiteiden perusteella.
Kiintiöpakolaiset valitaan suoraan pakolaisleireiltä tai lähtömaista. Suomi pyrkii antamaan etusijan lapsiperheille ja vaikeassa asemassa oleville naisille.
Turvapaikanhakuprosessiin ja sitä edeltävään matkaan taas voi liittyä suuria riskejä. Osittain sen vuoksi suuri osa turvapaikanhakijoista on nuoria miehiä, tiedotteessa todetaan.
Tutkimuksessa seurattiin kaikkien vuosina 2001–2014 Suomeen muuttaneiden pakolaisten työtuloja, työttömyyttä ja perhevapaiden yleisyyttä. Aineistossa on noin 15 000 ihmistä, joista valtaosa on Irakista, Somaliasta, Afganistanista ja Iranista. Tutkimuksen aineisto on koottu Kelan, Verohallinnon ja Digi- ja väestötietoviraston rekistereistä.