Taleban vaatii oikeuteen Hollannille työskennelleitä afganistanilaistulkkeja ja uhkaa rangaista heitä ankarasti

Hollannin yleisradioyhtiö NOS on nähnyt Talebanin tulkeille lähettämiä kirjeitä
Afganistan

Afganistanissa vallan ottanut äärijärjestö Taleban on vaatinut oikeuteen useita afganistanilaistulkkeja, jotka ovat työskennelleet Hollannin palveluksessa. Asiasta kertoo Hollannin yleisradioyhtiö NOS.

Taleban on esimerkiksi uhannut, että tulkkeja ”rangaistaan ankarasti, jotta muut petturit saavat opetuksen”. Maahan jääneet tulkit ovat piileskelleet äärijärjestöltä.

Taleban on myös uhannut tulkkien perheitä ja sanonut, että perheenjäsenet joutuvat vastuuseen, jos tulkit eivät tule oikeuteen.

NOS perustaa tietonsa haltuun saamiinsa Talebanin lähettämiin kirjeisiin, joita tulkit perheineen ovat saaneet. Median mukaan kirjeissä kaikki viittaa siihen, että ne ovat aitoja.

Esimerkiksi EU:n poliisivirastossa Europolissa työskennellyttä tulkkia Taleban syytti ”häpeällisen ja kielletyn rahan” ottamisesta ulkomaalaisilta.

NOS kertoo olleensa yhteydessä kymmeneen Hollannille työskennelleeseen henkilöön. Kaikki olivat kertoneet tilanteensa Afganistanissa muuttuvan yhä hankalammaksi.

Islamistiliike Taleban otti vallan Afganistanissa elokuun puolivälissä, kun Yhdysvallat alkoi vetää joukkojaan maasta.

Kesäkuussa Taleban kehotti ulkomaisten joukkojen palveluksessa olleita tulkkeja tekemään parannuksen mutta neuvoi heitä pysymään Afganistanissa joukkojen vetäytymisen jälkeen. Heille vakuutettiin, ettei heille aiheutuisi vahinkoa.

Liikkeen johtajat ovat toistuvasti luvanneet, että Talebania vastustaneet saavat täyden armahduksen. Elokuussa YK:n raportti kuitenkin kertoi, että talebanit etsivät ulkomaalaisille joukoille työskennelleitä ihmisiä sekä heidän perheenjäseniään.

Äärijärjestön hallinto on pyrkinyt luomaan kuvaa aiempaa maltillisemmasta linjasta. Hallitessaan Afganistania edellisen kerran vuosina 1996–2001 Taleban toteutti omaa raakaa tulkintaansa islamilaisesta laista.

Viime viikolla yksi järjestön perustajajäsenistä kertoi, että teloitukset ja amputoinnit aiotaan ottaa jälleen rangaistuksina käyttöön.