Trumpin salamurhayrityksessä yli kaksi vuotta sitten haavoittunut katsoja kuoli
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin salamurhayrityksessä heinäkuussa 2024 haavoittunut katsoja on kuollut, presidentti kertoo Truth Social -alustallaan.
– Suuri amerikkalainen patriootti on poistunut keskuudestamme – valtava menetys! – Haavoituttuaan perhettään suojellessaan hän osoitti valtavaa rohkeutta, urheasti TAISTELLEN, TAISTELLEN, TAISTELLEN! Trump kirjoitti.
Trump viittasi iskulauseeseen, jonka hän huusi kannattajilleen Butlerin lavalta salamurhayrityksen jälkeen.
Iäkäs mies oli yksi kahdesta kampanjatilaisuudessa Butlerissa Pennsylvaniassa vakavasti haavoittuneesta. Häntä ammuttiin käsivarteen ja vatsaan. Mies kuoli 76-vuotiaana.
Yksi tilaisuudessa ammutuista sivullisista, 50-vuotias pelastaja, sai tuolloin surmansa. Presidenttiehdokas Trump itse selvisi salamurhayrityksestä korvahaavalla. Salamurhayritykseen on liitetty runsaasti sitkeästi eläviä salaliittoteorioita siitä, että yritys olisi ollut lavastettu.
Kuolleen perhe vahvisti asian yhdysvaltalaismedialle annetussa lausunnossa, joka ei kertonut kuolinsyytä. Pennsylvanian osavaltion oikeusministeri Dave Sunday kertoi X:ssä, että kuolinsyynä olivat ampumahaavoihin liittyneet komplikaatiot.
Salamurhayritys tapahtui muutama kuukausi ennen vuoden 2024 presidentinvaaleja. Salainen palvelu surmasi ampujan tapahtumapaikalla.