Hernesadosta tulossa ennätyksellisen suuri, perunan kohtalo ratkeaa lähiviikkoina
Suomen hernesadosta on tänä vuonna tulossa suurin yli satavuotisen tilastointihistorian aikana.
Asia selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreesta satoarviosta. Arvion mukaan herneitä saadaan tänä vuonna yli 140 miljoonaa kiloa. Ruoka- ja rehuherneen viljelyala on nelinkertaistunut Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja sadot ovat kasvaneet sen myötä.
Myös rypsi- ja rapsisadon odotetaan palaavan keskimääräiselle tasolle seitsemän heikon vuoden jälkeen. Sato ylittää arviolta 90 miljoonaa kiloa.
Perunan satonäkymä on tällä hetkellä hyvä. Perunaa on tulossa arviolta kymmenesosan verran keskimääräistä enemmän eli yli 620 miljoonaa kiloa. Sadon määrä ja laatu voi kuitenkin vielä laskea tulevina viikkoina, sillä syksyn sateet ovat haitanneet perunan nostoa sen pääviljelyalueilla.
Viljasadosta on kokonaisuudessaan tulossa keskimääräinen. Sadon määräksi arvioidaan 3,2 miljardia kiloa. Vehnän ja kauran sadoista on tulossa keskiarvoa suurempia, kun taas ohrasato on jäämässä keskimääräistä pienemmäksi.
Ruissato on tänä vuonna jäämässä arviolta neljänneksen keskiarvosta. Luken mukaan noin 62 miljoonan kilon sato ei riitä kattamaan rukiin vuosittaista käyttöä. Luke toteaa satoarviossa, että vajaaksi jäävää ruissatoa voidaan täydentää aiempien vuosien varastoilla ja tarvittaessa myös tuomalla ruista muualta.
Suomen suurimman rehukasvin eli nurmen sadosta on tulossa onnistunut. Sadosta odotetaan kuiva-ainekiloina noin 2,5 miljardin kilon suuruista.