Syyte: Vauva kuoli aliravitsemukseen Helsingissä
Helsingin käräjäoikeudessa alkaa tiistaina oikeudenkäynti epäillystä vauvan murhasta. Nelikymppisen naisen syytetään murhanneen kahdeksankuisen lapsensa Helsingin Vuosaaressa touko-kesäkuussa.
Poliisi kertoi aiemmin, että vauvan epäillään kuolleen aliravitsemukseen ja kuivumiseen. Poliisin mukaan nainen ei ollut esitutkinnassa antanut teolle mitään selkeää motiivia tai syytä.
Vauva löytyi kuolleena asunnosta, jossa nainen ja vauva asuivat. Epäilty rikos tuli poliisin tietoon, kun nainen soitti itse hätäkeskukseen. Poliisin mukaan viimeinen ulkopuolisten näköhavainto vauvasta oli toukokuussa, jolloin vauva vaikutti vielä hyvinvoivalta.
Naapurit olivat aiemmin kuulleet vauvan itkevän ja olivat soittaneet hätäkeskukseen. Hätäkeskuksesta soittajia oli ohjeistettu menemään kysymään, mikä lapsen tilanne on.
– Sen puolesta oli sitten tavoitettu tämä äiti, joka oli kuitenkin sanonut, että kaikki kunnossa, sanoi tutkinnanjohtaja Tuomas Lindholm STT:lle syyskuussa.
Lindholmin mukaan eräs naapuri oli myös käynyt tarjoamassa naiselle apua tämän ovella toukokuun lopussa.
– Lisäksi epäillyn ystävä oli vieraillut hänen ovellaan kesäkuun alussa, mutta epäilty ei päästänyt häntä sisään asuntoon, Lindholm kertoi.