Surmattu naispääministeri löydettiin seksuaalisesti häväistynä – Se oli alkua silmittömälle väkivallalle, jota maailma seurasi sivusta
Vihan vimmalla on hirvittävät jäljet. Sen maailma sai todeta jälleen kerran 30 vuotta sitten, kun Ruandassa alkoi silmittömän raaka kansanmurha.
Muutaman kuukauden kestäneiden julmuuksien aikana noin 800 000 ihmistä menetti henkensä. Arviot raiskattujen määristä liikkuvat parinsadan tuhannen tienoilla.
Ruandan kansanmurhan eräänlainen lähtölaukaus tapahtui pääkaupunki Kigalin taivaalla 6. huhtikuuta 1994. Maan presidenttiä Juvénal Habyarimanaa kuljettanut lentokone ammuttiin alas. Iskussa menehtyi myös naapurimaa Burundin presidentti Cyprien Ntaryamira.
Sekä Habyarimana että Ntaryamira olivat taustaltaan hutuja. Edelleenkään ei ole selvää, kuka presidentin koneen pudotti alas. Hutujen ylläpitämä radiokanava RTLM julisti syyllisten olevan tutseja. Syyllisiksi on kuitenkin virallisesti epäilty äärihutuja, jotka olivat pettyneitä aiemmin käydyn sisällissodan rauhansopimukseen.
Vain muutama tunti presidentin koneen putoamisen jälkeen alkoi väkivalta. Hutut halusivat eroon tutseista. Väkivalta oli sen mukaista.
Liikkeelle lähteneille kuolemanpartioille oli Kigalissa jaettu nimilistoja murhattavista tutseista ja hutuopposition edustajista. Partiot murtautuivat ihmisten koteihin ja tappoivat säälimättä kaikki.
Kansanmurhan ensimmäisenä päivänä surmansa sai myös maan ensimmäinen naispääministeri Agathe Uwilingiyimana. Hänen talonsa piiritettiin aamun sarastaessa.
Uwilingiyimanan kodin suojaksi oli saapunut ryhmä ghanalaisia ja belgialaisia rauhanturvaajia. He joutuivat kuitenkin alakynteen ja jäivät hutujoukkojen vangeiksi.
Uwilingiyimana pakeni miehensä kanssa, mutta hänet saatiin kiinni. Molemmat ammuttiin ja ruumiita häpäistiin. Alastomaksi riisutun Uwilingiyimanan sukuelimiin oli työnnetty olutpullo.
Kigalista väkivalta levisi nopeasti eri puolille maata. Tappaminen oli raakaa ja silmitöntä. Ruumiita lojui teidenvarsilla, rantahietikoilla ja kirkkojen pihoilla.
Keskeiseen rooliin nousi radiokanava RTLM. Se kiihdytti hutujen raivoa kiivailla ja julmilla puheillaan. Radiokanava julisti tutsit torakoiksi, joita sai listiä vapaasti.
Haudat eivät ole vielä täynnä, kanava huusi vielä silloinkin, kun ruumiskasoja lojui siellä ja täällä. RTML myös nimesi kohteita ja neuvoi, mistä murhattavia kannattaisi etsiä.
Raivo vain yltyi. Naapurit surmasivat toisiaan, työkaverit toisiaan.
Maailmalle levisi kammottavia uutiskuvia, joissa päällekäin pinotut ruumiit lojuivat kuumassa auringonpaisteessa kärpäsparvien suristessa ympärillä.
YK kuitenkin reagoi asiaan hyvin hitaasti. YK:n turvallisuusneuvostossa ei saatu yhteisymmärrystä siitä, olivatko Ruandan tapahtumat sisällissotaa vai kansanmurhaa. Jos se olisi tulkittu kansanmurhaksi, olisi YK:lla ollut velvollisuus puuttua asiaan.
Ruandassa olleet YK:n rauhanturvaajat komennettiin jättäytymään sivuun. Julmuuksiin ei saanut puuttua.
Ruandan kansanmurhan syyt ulottuivat vuosikymmenten taakse.
Suurin osa maan väestöstä oli hutuja. He olivat kuitenkin eläneet pitkään alempiarvoisessa asemassa suhteessa tutseihin, jotka olivat lukeutuneet maan eliittiin.
Eurooppalaiset siirtomaaisännät olivat vahvistaneet tätä asetelmaa. Maa oli kuulunut historian aikana ensin Saksalle sitten Belgialle.
Vuonna 1959 tutsieliitin valtaan kyllästyneet hutut tekivät vallankumouksen. Ruanda itsenäistyi ja tutsien valta kaatui. Yli 300 000 ihmistä pakeni ulkomaille.
Vuonna 1990 syttyi Ruandan sisällissota, kun tutsien perustama sissiarmeija RPF hyökkäsi maahan. Sota päättyi vuonna 1993 rauhansopimukseen, mutta rauhasta ei tullut kestävää.
Arushan rauhansopimuksen jälkeen Ruandaan alettiin kaavailla vapaita vaaleja. Monille äärihutuille oli vaikea niellä ajatusta, että tutseilla oli taas mahdollisuus päästä valtaan. Rauhansopimuksen tekemiseen osallistunut hutupresidentti Habyarimana joutui siksi epäsuosioon.
Julmat väkivaltaisuudet Ruandassa loppuivat hiljalleen heinäkuussa 1994, kun tutsiarmeija RPF:n joukot onnistuivat valtaamaan yhä suurempia osia Ruandasta. Tutsijoukkoja johti Ruandan nykyinen presidentti Paul Kagame.
Pari miljoonaa hutua pakeni naapurimaa Kongoon. Siellä he vaikuttivat osaltaan Kongon sisällissodan syttymiseen ja tapahtumiin.
YK asetti myöhemmin kansainvälisen tuomioistuimen käsittelemään Ruandan kansanmurhaa. Tuomioistuin lopetti toimintansa 2015. Kansanmurhan aikaisia tapahtumia on käsitelty myös Suomen oikeusasteissa.