Näkökulma: Tällainen on perussuomalainen spagaatti
Lähitulevaisuudessa ei ole realistista, että Suomi yksipuolisesti jättäisi Euroopan unionin. Näin todetaan painotuoreessa perussuomalaisten eurovaaliohjelmassa.
Linjanmuutos verrattuna edelliseen eurovaaliohjelmaan on periaatteellinen – se kielii perussuomalaisten puolueidentiteetille keskeisen kansallismielisyyden maltillistumisesta.
Vielä vuonna 2019 perussuomalaiset paalutti pidemmän aikavälin strategiseksi tavoitteekseen EU-eron yksin tai osana laajempaa unioniin kriittisesti suhtautuvien maiden ryhmää. Keskiviikkona julkaistussa vaaliohjelmassa perussuomalaiset jättää exit-oven raolleen siltä varalta, että muutkin Pohjoismaat saisivat unionista tarpeekseen.
Pamfletin laatijat ymmärsivät kyllä itsekin, että joukkoeron odottaminen on spekulaatiota, jolle löytyy todellisuudesta hyvin vähän perusteita.
Vaaliohjelman kirjaus on yksi osoitus siitä, ettei perussuomalaisten vaihtoehto ole enää niin kovin erottuva. Vaivihkaa puolue on sulautunut osaksi sitä politiikan eliittiä, jonka vastustuksesta se ammensi alkuaikoina voimansa.
Perussuomalaiset eivät ymmärrettävistä syistä itse halua pitää tästä meteliä, päinvastoin.
Sen edustajat ovat viime aikoina käyneet hyökkäykseen muun muassa ”mätää ja puolueellista” Yleä, lakien toteutumista valvovaa apulaisoikeuskansleria ja maahanmuuton lisäämistä kannattavaa valtiovarainministeriön osastojohtajaa vastaan.
Onko hyökkäilyssä kyse julkisuustempuista? Vaikea sanoa. Yhteiskunnan peruspilarien horjuttaminen kuuluu tunnetusti populistipuolueiden pelikirjaan meillä ja muualla.
Tavoitteena lienee kuitenkin osoittaa, että perussuomalaiset on edelleen se puolue, joka pitää kansalaisen puolta ”järjestelmää” vastaan. Kyse on melkoisesta spagaatista, kun puolueen puheenjohtajana Riikka Purra vartioi ministerinä valtioin kirstua. Juuri syvemmällä vallan kabineteissa ei voi olla.
Hallitus päätti kehysriihessä tehdä kolmen miljardin edestä lisää veronkorotuksia ja menoleikkauksia. Säästötoimet kurittavat monen kansalaisen arkea ja parku onkin kovaa.
Pelastaako Orpon–Purran-hallitus Suomen joutumiselta EU:n tarkkailuluokalle? Vai pysäyttääkö hallitus Suomen talouden nostamalla veroja ja kitsastelemalla kasvutoimissa? Vai onko käynnissä ideologinen hyvinvointiyhteiskunnan alasajo?
Nyt käynnistynyt kamppailu vallitsevasta narratiivista – eli siitä mitä hallituksen päätöksistä pitäisi ajatella – on kriittinen myös perussuomalaisten kannalta.
Riihen päätyttyä suuri osa perussuomalaisten kansanedustajista joutui ensimmäistä kertaa puolustuskannalle ja selittelemään hallituksen linjaa kannattajilleen – aivan kuten minkä tahansa puolueen edustajat.

Populismilla vallankahvaan päässyt puolue on heikoilla jäillä, jos juopa sen edustajien ja äänestäjien välillä pääsee kasvamaan. Sitä se hallitusyhteistyö helposti teettää.
Kiusallista kiemurtelua jouduttiin todistamaan, kun polttoaineen hinnalla kampanjoineet perussuomalaiset kommentoivat hallituksen päätöstä kiristää yleistä arvonlisäveroa, mikä nostaa myös polttoaineiden hintaa.
– Periaatteessa tässä vaiheessa en selitä millään tavalla, me tutkitaan tämä asia. Kuten hallitusohjelman kirjauksessa sanotaan, niin näin toimitaan, aluevaaleissa bensan hinnan korottajia vastaan hyökännyt Mauri Peltokangas muotoili vastauksensa Ilta-Sanomille.
Ryhmänjohtaja Jani Mäkelän puheessa puolestaan häivähti häviävän hetken verran eräänlainen ”valtionhoitajuus”, kun hän totesi, että näihin taloustalkoisiin pitää kaikkien osallistua.
Mäkelän puoluetoveri, sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso on sen sijaan joutunut opposition höykyttämäksi haparoivista esiintymisistään mediassa sekä sairaalapäivystysten supistamisesta.
Vuosien saatossa moni maaseudun äänestäjä pettyi keskustan kykyyn pitää haja-asutusalueiden puolta kaupungistuvassa ja harmaantuvassa Suomessa. Turvaa haettiin perussuomalaisista. Nyt Orpon ja Purran oikeistohallituksen keskittämisvimma tietää historiallisen kylmää kyytiä lähipalveluille.
Tähän mennessä perussuomalaisten voi katsoa selvinneen hallituskaudesta kuivin jaloin. Viimeisimmässä Helsingin Sanomien gallupissa (16.4.) puolueen kannatus laski prosenttiyksikön 17,8 prosenttiin. Vaikka tuloksesta on matkaa eduskuntavaalien 20,1 prosenttiin, ei Purran ole vielä syytä menettää yöuniaan.
Hallituksen köyhiltä leikkaava ja duunareita rokottava linja on tähän asti kelvannut oikeistolaistuneelle perussuomalaisten kannattajakunnalle. Tutkimusten mukaan suuri osa heistä näkee hyvinvointiyhteiskunnan rönsynneen liikaa.
Harva enää edes muistaa viime kesän rasismikohua, josta perussuomalaiset palautui nopeasti. Perussuomalaisille muiden pöyristyinen on oikeastaan sopinut enemmän kuin hyvin. Kun pääministeri Sanna Marin (sd.) kutsui perussuomalaisia rasistiseksi puolueeksi eduskuntavaalien alla, siitä hyötyi sekä SDP että perussuomalaiset.

Tuskastuttavan vastuunkannon keskellä perussuomalaiset takertuu maahanmuuttoon, jonka suitsiminen on edelleen puolueen keskeisin koossa pitävä liima.
Hallitus aikoo kiristää maahanmuuttoa monilla laeilla, joita se tuo eduskuntaan pitkin vaalikautta. Vaikka muissakin puolueissa tunnistetaan epäonnistuneen kotoutumisen vaarat, hallituksen maahanmuuttopolitiikan jääminen perussuomalaisten panttivangiksi on Suomen talouden kannalta turmiollista.
Valtiovarainministeriöstä kerrottiin maaliskuussa, että Suomen talouskasvu on pudonnut auttamattomasti Ruotsin luvuista pitkälti siksi, että länsinaapurin väestönrakenne on maahanmuuton ansiosta parempi.
Suomi tarvitsisi lisää työvoimaa ulkomailta, mutta samaan aikaan entistä harvempi osaaja haluaa tänne tulla. Samaan aikaan sote-kulut kasvavat, syntyvyys laahaa, kulutus kuihtuu ja työn tuottavuus jumittaa. Maahanmuuton vaikeuttaminen kaikkea muuta kuin tukee talouden kasvua.
Perussuomalaiset on hyötynyt mielikuvasta, jossa sen edustajat uskaltavat sanoa suoraan eivätkä kaihda puhua esimerkiksi maahanmuuton kaltaisista tunteita herättävistä aiheista.
Maahanmuuton tiukennukset ovat Suomen talouden kannalta haitallista politiikkaa, mutta ovatko ne toisaalta niin radikaaleja?
Perussuomalaisten retoriikka ja vaatimukset ovat maltillistuneet, kuten kävi puolueen linjalle myös EU-eron osalta. Se on miltei luonnonlaki poliittisessa järjestelmässä, joka perustuu kompromissien tekoon. Kyse on uskottavuudesta.
Länsimaisissa demokratioissa uudet puolueet syntyvät vastaamaan tyytymättömyyteen ja täyttämään puoluekentän tyhjiötä. Niin tekivät myös Timo Soinin johtamat perussuomalaiset.
Periaatteiden tylsistymisellä on kuitenkin tapana aiheuttaa ruohonjuuritasolla nurinaa. Sen hallinta on taitolaji.