Suomen ja Viron välisen sähköyhteyden vika paikannettu ranta-alueelle Virossa – tarkempi paikannus jatkuu
Suomen ja Viron välisen Estlink 2 -sähkönsiirtoyhteyden vika on saatu paikannettua ranta-alueelle Virossa, kertoi kantaverkkoyhtiö Fingrid sunnuntaina.
Johtaja Tuomas Rauhala Fingridistä kertoi STT:lle, että vika paikannettiin sunnuntaiaamuna tehtyjen mittausten perusteella. Vian tarkempi paikannus jatkui Rauhalan mukaan edelleen.
– Nyt voidaan myös katsoa tarkemmin sitä, minkälaisia valmisteluja vian korjaukseen liittyen voidaan lähteä suorittamaan.
Korjausaikataulu tarkentuu alkavan viikon aikana. Fingridin mukaan korjaustyöt alkavat heti, kun vian tarkempi luonne selviää.
– Tällä hetkellä hyvin alustava arvio on se, että korjaus kestää ainakin helmikuun ajan, Rauhala sanoi.
Kyseessä olevalla alueella on hänen mukaansa kuitenkin erilaisia kaapelijärjestelmän osia. Arvio korjauksen kestosta tarkentuu, kunhan vian tarkka sijainti ja luonne selviävät.
– Tätä täytyy luonnollisesti käydä läpi myös kaapelivalmistajan kanssa, Rauhala jatkoi.
Estlink 2 -yhteys irtosi verkosta perjantaina puolenyön jälkeen. Irtoamishetkellä sähköyhteyden tehonsiirto oli noin 130 megawattia Virosta Suomeen.
Estlink 2 koostuu Suomessa ja Virossa sijaitsevista muuntaja-asemista ja 147 kilometriä pitkästä merenalaisesta tasasähköyhteydestä, josta 12 kilometriä kulkee maalla. Lisäksi Suomen alueella kulkee 14 kilometriä ilmajohtoja.
Kantaverkkoyhtiön mukaan vianselvityksessä saatujen tietojen perusteella sähkönsiirtoyhteyden vikaa ei aiheuttanut ulkopuolinen tekijä. Vian syytä ei Rauhalan mukaan voida arvioida tarkemmin ennen kuin tiedetään tarkalleen, missä vika on.
Vikaantuminen ei Fingridin mukaan vaarantanut sähköjärjestelmän toimintaa Suomessa.
– Tällä hetkellä sähkön riittävyys on hyvä, Rauhala sanoi.