Salaliittoteoreetikko Alex Jones joutuu maksamaan miljoonia Sandy Hookin koulusurman uhrin omaisille

Jones väitti valheellisesti lapsen vanhempien olleen osa joukkomurhan lavastamista. Jonesin salaliittoteorian mukaan ampumiset lavastettiin aselakien kiristämiseksi
Ulkomaat

Infowars-valeuutissivustostaan tunnettu äärioikeistolainen salaliittoteoreetikko Alex Jones joutuu maksamaan Yhdysvalloissa miljoonakorvaukset Sandy Hook -koulun joukkomurhassa kuolleen lapsen vanhemmille. Yli neljän miljoonan dollarin korvaus määrättiin kunnianloukkauksesta.

Asiasta päätti oikeuden valamiehistö Texasin Austinissa torstaina paikallista aikaa.

Jonesilla ja Infowarsilla on ollut vuosikausia merkittävä rooli erilaisten salaliittoteorioiden levittämisessä. Jones on pitänyt esimerkiksi World Trade Centerin terrori-iskuja lavastettuina ja osallistunut elokuvien tekemiseen aiheesta.

Jonesin ja Infowarsin yleisömäärät ja rahaliikenne nousivat huomattavasti Sandy Hook -salaliittoteorioiden jälkeen. Jonesin liikevaihto oli parhaimmillaan 50 miljoonaa dollaria.

Vuosien varrella hän on pitänyt useita joukkoampumisia lavastettuina, mutta hänen väitteensä Sandy Hookin joukkomurhassa kuolleen lapsen vanhemmista johtivat Jonesin ongelmiin lain kanssa.

Jones väitti valheellisesti lapsen vanhempien olleen osa joukkomurhan lavastamista. Jonesin salaliittoteorian mukaan ampumiset lavastettiin aselakien kiristämiseksi.

Sandy Hookin joukkosurmassa kuoli 28 ihmistä vuonna 2012. Tekijä, 20-vuotias mies, ampui koulussa 20 lasta ja kuusi aikuista sekä lopulta itsensä. Lisäksi hän oli surmannut kotona äitinsä.

Austinin oikeudenkäynnissä nähtiin poikkeuksellinen hetki, kun vanhempia edustava asianajaja Mark Bankston paljasti keskiviikkona Jonesin asianajajan lähettäneen hänelle vahingossa koko Jonesin puhelimen sisällön. Se paljasti Jonesin pimittäneen tärkeätä todistusaineistoa ja valehdelleen.

Valamiehistö päätti nyt korvaussumman, mutta oikeudenkäynti jatkuu vielä. Oikeudenkäynnissä pohditaan seuraavaksi, kuinka paljon Jones määrätään maksamaan rangaistusluonteisia korvauksia vanhemmille.

Vanhemmat olivat vaatineet 150 miljoonan dollarin korvauksia vuosien kärsimysten jälkeen.

Jones on osallisena kahdessa muussakin oikeudenkäynnissä, joissa muut Sandy Hookin uhrien vanhemmat vaativat korvauksia.