Saksalaismedia: EU leikkaamassa Turkille myönnettäviä tukivaroja 75 prosentilla – Erdoganin itsevaltaisuus hyydyttänyt jäsenyysneuvottelut

Politiikka

Turkille myönnettävää EU-tukirahoitusta ollaan leikkaamassa merkittävästi, saksalaismedia Deutsche Welle kertoo.

Se perustaa tietonsa EU:n korkean edustajan Josep Borrellin kirjeeseen, jonka on nähnyt esseniläinen Funke Mediengruppe.

Turkille myönnetään jatkossa EU-liittymisen valmisteluun vain 168 miljoonaa euroa, josta 150 miljoonaa korvamerkitään demokratian ja oikeusvaltion tukemiseen.

Loput käytetään maaseudun kehittämiseen.

Borrellin mukaan varojen leikkaaminen johtuu Turkin hyökkäyksestä Pohjois-Syyriaan sekä kansainvälistä lakia rikkovasta kaasun poraamisesta Kyproksen rannikolla.

Vaikka Turkki on saanut viime vuosina EU:lta varoja jäsenyyden valmistelemiseen, jäsenyysneuvottelut ovat hyytyneet presidentti Recep Tayyip Erdoganin autoritaaristen otteiden myötä.

Viimeisin päätös leikata Turkin rahoitusta ei kuitenkaan vaikuta EU:n ja Turkin vuonna 2016 neuvottelemaan pakolaissopimukseen.

Turkki on vaatinut unionilta kolmen miljardian euron lisäpottia, jonka avulla maa estäisi pakolaisten lähtemisen Eurooppaan.