Tiesitkö, että Urholla ja Sisulla on kolme sisarta Ruotsissa? Sotilaallinen kytkös poikkesi Suomen jäänmurtomallista
Kesäisin ja joskus talvisinkin Suomen järeimmät jäänmurtajat Urho ja Sisu komistavat Merikasarmin rantaa kotisatamassaan Helsingin Katajanokalla.
Harvempi kuitenkaan tietää, etteivät alukset ole ainutlaatuisia. Niillä on kolme lähes identtistä sisaralusta Ruotsissa, ja kaikki viisi rakennettiin samalla telakalla Helsingissä.
Alusten historia juontaa 1970-luvun alkuun, kun Ruotsissa havahduttiin siihen, että olemassa oleva jäänmurtajakalusto ei enää riittänyt kasvaneen talvimerenkulun tarpeisiin erityisesti Perämerellä vaikeimpina jäätalvina.
Vuonna 1971 Ruotsin valtiopäivät päätti ratkaista ongelman, ja tilata uuden sukupolven jäänmurtajan. Tilaus annettiin Wärtsilän Helsingin telakalle, ja seurauksena syntyi tekninen vallankumous.
Kun sarjan ensimmäinen alus Atle aloitti palveluksensa vuonna 1974, se mahdollisti liikenteen pitämisen kulkukelpoisena Uumajaan asti ympäri vuoden. Myöhemmin Ruotsi tilasi myöhemmin kaksi sisaralusta lisää: Frejin (1975) ja Ymerin (1977).
Samaan aikaan Suomi tilasi omat vastineensa, Urhon (1975) ja Sisun (1976). Vaikka alusten rungot ja pääominaisuudet olivat pitkälti identtisiä, kansallisia eroavaisuuksia tehtiin muun muassa komentosillan järjestelyihin ja voimanlähteisiin.

Mielenkiintoinen yksityiskohta Ruotsin murtajien historiassa on se, että Atle-luokan alukset päädyttiin aluksi tilaamaan muodollisesti Ruotsin merivoimille eikä siviilipuolen merenkulkulaitokselle. Kyseessä oli budjettitekninen ja hallinnollinen ratkaisu: puolustusmäärärahojen kautta hankintoja kyettiin ohjaamaan joustavammin.
Alukset olivat virallisesti laivaston kirjoilla ja toimivat sota-ajan järjestelyissä jonkinlaisina apumiinalaivoina, minkä vuoksi niillä oli aluksi sotilaallinen miehitys. Vahtienvaihtoja saatettiin tehdä avomerellä helikopterikuljetuksilla, jotta siviilikauppaliikenteen avustaminen Perämerellä ei häiriintynyt.
Ruotsalaiset ovat perinteisesti nimenneet raskaat jäänmurtajansa muinaisskandinavisen taruston ja mytologian hahmojen mukaan. Atle viittaa saagoissa esiintyvään tarunhohtoiseen kuninkaaseen tai viikinkiin. Frej on nimetty hedelmällisyyden, sadonkorjuun ja rauhan jumalan Freyrin mukaan.
Ymer peri nimensä alkujättiläinen Ymiriltä, josta mytologian mukaan luotiin maailmankaikkeus. Nimi oli samalla kunnianosoitus maailman ensimmäiselle dieselsähköiselle jäänmurtajalle, joka valmistui vuonna 1932.
Atle-luokka merkitsi teknistä harppausta eteenpäin. Se oli ensimmäinen Wärtsilän jäänmurtajatyyppi, jonka runkomuodot optimoitiin mallikokeiden avulla. Tämä vähensi merkittävästi jäänvastusta huolimatta alusten suuresta 24 metrin leveydestä.
Keulassa jäävahvistus on jopa 32 millimetriä, keskilaivassa 28 mm ja perässä 30 mm. Alun perin korkeus kölistä maston huippuun oli 47,3 metriä, mutta koska Sandöbron sillan alikulkukorkeus oli 42 metriä, mastoja jouduttiin madaltamaan vuonna 1986.
Komentosilta sijoitettiin poikkeuksellisen korkealle, ja sieltä oli käytännössä Sesteetön 360 asteen näkyvyys. Kaikki asuintilat keskitettiin ylärakenteisiin pois häiritsevästä jäänmurskauksen melusta ja tärinästä, ja aluksille varustettiin myös helikopterikansi.
Alusten sydämenä toimii vahva diesel-sähköinen voimajärjestelmä. Pääkoneina on viisi S.E.M.T. Pielstick 12PC2.2 V-moottoria, jotka kehittävät kukin 5 000 hevosvoimaa. Nämä pyörittävät tasavirtageneraattoreita, joiden tuottama sähkö ohjataan potkurimoottoreille.
Atle-luokan murtajat ovat olleet käytössä jo kuudella eri vuosikymmenellä. Vaikka alusten korvaamisesta on keskusteltu pitkään ja uusia murtajasukupolvia suunnitellaan, Wärtsilän telakan veteraanit ovat osoittautuneet niin Suomessa kuin Ruotsissakin poikkeuksellisen pitkäikäisiksi ja kestäviksi.