Presidentti Putin Moskovan mielenosoituksista: Venäjä kunnioittaa ihmisoikeuksia, mielenosoituksia myös muualla

Presidentti Niinistö Venäjän paluusta Euroopan neuvoston täysjäseneksi: On erittäin tärkeää, että Venäjä on eurooppalaisen ihmisoikeussääntelyn sisällä
Putinin vierailu

Venäjän presidentti Vladimir Putin kommentoi seikkaperäisesti Moskovan mielenosoituksia Helsingissä, kun suomalaismedia kysyi niistä lehdistötilaisuudessa.

Putinin mukaan Venäjä kunnioittaa ihmisoikeuksia ja omien kansalaistensa oikeuksia.

Presidentin mukaan vastaavia mielenosoituksia tapahtuu myös muualla maailmassa ja Euroopassa.

Moskovassa viime viikkoina kymmenettuhannet ihmiset ovat lähteneet kaduille vastustamaan päätöstä sulkea joukko oppositioehdokkaita paikallisvaalien ulkopuolelle. Protesteilla vaaditaan vapaita ja reiluja vaaleja.

Poliisi on puuttunut mielenosoituksiin voimakkaasti, ja uutistoimisto AFP:n mukaan noin 3 000 ihmistä on pidätetty kesän protestiaallon aikana.

Putinin mukaan tilanne on vaalien alla kiristynyt, koska vaalilautakunnat ovat kieltäneet ”muutamilta ehdokkailta” osallistumismahdollisuuden Moskovassa.

Tämä johtuu presidentin mukaan siitä, että ehdokkaat olisivat esimerkiksi vääristelleen listoja heitä kannattavista äänestäjistä.

– Vaalitarkastuslautakunta on havainnut, että niissä on mukana kuolleita sieluja, kauan sitten kuolleita ihmisiä, Putin sanoi tulkin välityksellä.

Mielenosoituksilla on oltava viranomaisten lupa, Putin korosti.

– Jos lupaa ei ole, viranomaiset Moskovassa reagoivat samoin kuin muualla maailmassa. Tärkeää on, että mielenosoittajat, valvontaviranomaiset ja oikeusviranomaiset noudattaisivat kaikki Venäjällä voimassa olevia lakeja. Jos eivät noudata, seuraa rangaistus, joko hallinnollinen tai rikosrangaistus, Putin sanoi.

Putinin vierailua isännöinyt presidentti Sauli Niinistö sanoi seuranneensa Moskovan ja useiden muiden maiden mielenosoituksia television välityksellä.

– Olisi ehkä liian kevyttä sanoa, että onneksi meillä ei ole vastaavaa. Mutta jos ajatusta vähän kehittää, niin meillä on ollut toimiva keskusteluyhteys kansalaisyhteiskunnan ja hallinnon välillä. Ehkä se on syynä siihen, ettei meillä ole vastaavia tapahtunut, Niinistö muotoili.

Niinistö kommentoi aiemmin omassa puheenvuorossaan Venäjän paluuta Euroopan neuvoston täysjäseneksi.

Niinistön mukaan on erittäin tärkeää, että Venäjä on eurooppalaisen ihmisoikeussääntelyn sisällä.

Venäjä palasi tänä kesänä Euroopan neuvoston (EN) täysjäseneksi, kun neuvoston parlamentaarinen yleiskokous hyväksyi Venäjän valtuuskunnan valtakirjat kesäkuun lopussa.

Suomi oli mukana edistämässä Venäjän paluuta.

Samalla päättyi viisi vuotta kestänyt välirikko. Venäjän äänioikeus yleiskokouksessa peruttiin vuoden 2014 Krimin valtauksen jälkeen.

Venäjä ei myöhemminkään lähettänyt edustajiaan yleiskokoukseen ja keskeytti myös jäsenmaksujensa maksamisen.

Putin totesi mielenosoituskysymykseen vastatessaan, että Venäjä ei ole pyrkinyt Euroopan neuvostoon

– Jos meitä ei haluta nähdä tässä järjestössä, olemme valmiita poistumaan. Mutta siinä tapauksessa ihmiset, joista te olette huolissanne, menettäisivät mahdollisuuden kääntyä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen puoleen.

– En ole sitä mieltä, että tämä olisi hyvä keino rakentaa yhteistä Eurooppaa, Putin jatkoi.

Niinistö kertoi käsityksensä olevan, että EN:n jäsenyyttä ovat pitäneet tärkeänä erityisesti Venäjän kansalaisjärjestöt.

Vuonna 1949 perustettu Euroopan neuvosto on järjestö, joka edistää ihmisoikeuksia, demokratiaa ja oikeusvaltiokehitystä. Euroopan neuvosto ja Euroopan unioni sekoitetaan joskus toisiinsa.

Molempien tunnuksena on sama tähtilippu ja hymni. EN:n toimipaikka on Strasbourgissa EU-parlamentin naapurissa.

Suomi liittyi neuvoston jäseneksi 1989.