Patrian tilauskanta ja kysyntä ovat kasvaneet merkittävästi – Ennakoi henkilöstömäärän nousua
Puolustus- ja teknologiayhtiö Patria päivittää strategiaansa vastatakseen merkittävästi kasvavaan kysyntään. Yhtiö aloittaa muutosneuvottelut, joilla valmistellaan tehtävien uudelleen organisointia, ei henkilöstövähennyksiä.
Patria ennakoi henkilöstömääränsä kasvavan merkittävästi tänä vuonna.
Patrian toimitusjohtajan Esa Rautalingon mukaan yhtiön toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi sen jälkeen kun se valmisteli edellistä strategiaansa.
– Patrian tilauskanta ja kysyntä ovat kasvaneet merkittävästi, erityisesti ajoneuvohankkeissa, Rautalinko sanoi tiedotteessa.
Yhtiön kasvua tukevat puolustusinvestointien merkittävä kasvu kansallisella ja EU-tasolla sekä Euroopan puolustuksen kehittäminen.
Patrian omistavat Suomen valtio ja norjalainen Kongsberg Defence & Aerospace.