Patria investoi 40 miljoonaa Hämeenlinnan ajoneuvotuotantoon – Tuotanto lähes kaksinkertaistuu
Puolustus- ja teknologiayhtiö Patria kertoo investoivansa 40 miljoonaa euroa panssaroitujen ajoneuvojen tuotannon kasvattamiseen Hämeenlinnassa. Investoinnin myötä ajoneuvojen tuotantomäärä on Hämeenlinnassa lähes kaksinkertaistumassa.
Hankkeeseen sisältyy uusi tuotantolaitos, pintakäsittelytila sekä olemassa olevien tilojen kehittäminen.
Valmistelut rakennustöiden aloitukseen ovat Patrian mukaan jo käynnistyneet, ja uusien tuotantotilojen odotetaan olevan käytössä vuoden 2027 aikana.
Patrian tuotannosta vastaavan Operations-yksikön johtaja Mikko Leino sanoo, että yrityksen tilauskanta on kasvanut merkittävästi ja vahva kysyntä perustuu eritoten Patrian ajoneuvohankkeisiin.
– Hämeenlinnan tuotantolaitoksen laajennuksella haluamme nopeuttaa nykyisten tilausten toimittamista ja samalla varautua uusiin tilauksiin sekä uusien tuotteiden valmistukseen, mukaan lukien asejärjestelmät ja tela-ajoneuvot, hän sanoo tiedotteessa.
Leino huomauttaa, että investointi on myös tärkeä osa EU:n puolustuksen teknologisen ja teollisen pohjan vahvistamista.
Patria kertoo saaneensa Common Armoured Vehicle System (CAVS) -yhteishankkeen kautta tilauksia jo yli 800:sta Patria 6×6 -ajoneuvosta.
Yli 200 on toimitettu. Hankkeeseen osallistuvat tällä hetkellä Suomi, Latvia, Ruotsi ja Saksa. Hanke on Patrian mukaan herättänyt huomattavaa kiinnostusta myös muissa Euroopan maissa.