Orpo: Turvapaikanhakijoiden palautuksia varten tulee palautuskeskuksia
Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) kertoo, että kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita varten perustetaan erillisiä palautuskeskuksia.
Palautuskeskuksista ei ole tarkoitus tehdä vankiloiden kaltaisia laitoksia, Orpo sanoo.
Orpo kertoo, että vastaanottokeskusten määrää karsitaan lähiviikkoina. Keskusten karsiminen perustuu niiden turvallisuuden, toimivuuden ja taloudellisuuden arviointiin.
Orvon mukaan Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrän väheneminen mahdollistaa uudelleenjärjestelyt.
Vastaanottokeskuksia on tarkoitus myös eriyttää esimerkiksi siten, että samoista maista tulevia turvapaikanhakijoita sijoitetaan samoihin vastaanottokeskuksiin. Monien eri kansallisuusryhmien sijoittaminen samoihin vastaanottokeskuksiin on aiheuttanut Orvon mukaan turvallisuusongelmia.
Turvapaikanhakijoille on tarkoitus jakaa myös Suomea koskeva tietopaketti, jossa kerrotaan muun muassa Suomen lainsäädännöstä ja kulttuurista.
Toimet sisältyvät hallituksen maahanmuuttopoliittiseen linjapaperiin, joka on tarkoitus julkistaa ensi tiistaina.