Moni pieni pitäjä antoi raskaan uhrin isänmaan puolesta

Talvisodan päättymisestä tulee perjantaina kuluneeksi 80 vuotta.

Suomen ja Neuvostoliiton välinen rauhansopimus astui voimaan 13. maaliskuuta 1940.

Talvisodan rintamilla sai surmansa tai katosi yli 26 600 sotatoimissa ollutta suomalaista, joukossa myös lukuisia lottia ja muita rintamalla palvelleita naisia.

Kokemattomuus kostautui, sillä kesken sodan rintamalle tulleet täydennysjoukot kokivat usein raskaampia menetyksiä kuin sodan karaisemat yksiköt.

Talvisota alkoi 30. marraskuuta 1939 Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen.

Sodan ajan kenttäarmeija perustettiin pääosin reservistä.

Palveluksessa talvisodan alla olleet varusmiesyksiköt riittivät lähinnä suojajoukkojen rungoksi tulppaamaan maahan tunkeutuvaa hyökkääjää ja voittamaan aikaa puolustusjärjestelyille.

Vielä 1930-luvulla joukot perustettiin paikkakuntakohtaisesti niin, että saman pitäjän, kylän tai kaupunginosan miehet palvelivat usein samassa yksikössä.

Etuna tällä oli perustamisen nopeus sekä se, että miehet tunsivat etukäteen toisensa, jolloin joukko hitsautui helposti yhteen.

Yhdeltä paikkakunnalta perustetun joukon riskinä oli, että pahaan paikkaan jouduttaessa pientä paikkakuntaa saattoi kohdata suuri suru. Sattumakin korjasi usein satoaan rintamalla.

Kantahämäläisen Kalvolan joulu vuonna 1939 oli surun mustaama.

Muutamaa päivää ennen joulua raskaan tykin kranaatin täysosuma majoituskorsuun Summassa surmasi kerralla neljätoista kalvolalaista ja lisäksi muutamia miehiä lähipaikkakunnilta.

Koillismaalaista Taivalkoskea kohtalo koetteli Kuhmon Saunajärvellä 4.2.1940.

Silloin pääasiassa Taivalkosken miehistä muodostettu joukkue hiihti suoraan päin vihollisen miehitystä. Seurauksena oli parikymmentä uutta sankariristiä Taivalkosken kirkkomaalle.

Lähinnä eteläpohjalaisen Nurmon miehistä kootun Kevyt Osasto 8:n eskadroonan viivästynyt vastahyökkäys Äyräpään kirkonmäellä 5.3.1940 oli kohtalokas.

Rinteeseen jäi nelisenkymmentä nurmolaista. Vainajia ei pystytty evakuoimaan kotipitäjän multiin vaan heidät siunattiin kentälle jääneinä.

Savolaisen Rantasalmen miehet kokivat kovan kohtalon Laatokan koilliskulman saaristotaisteluissa talvisodan loppuvaiheessa. Petäjäsaareen kaatui 6.3. lähes viisikymmentä rantasalmelaista.

Moni mies katosi jäljettömiin ankarissa taisteluissa, ja kotipitäjään voitiin evakuoida vain harvoja kaatuneita.

Kuntakohtainen kaatuneiden määrä talvisodassa oli Kansallisarkiston tietokannan mukaan keskimäärin 0,8 prosenttia väestöstä.

Ankarimmin talvisota verotti Kemiä, jonka väestöstä kaatui 3,3 prosenttia. Kemiläisiä taisteli Suomussalmella ja Kuhmossa.

Seuraavina synkässä tilastossa olivat Lappeenranta, Pihlajavesi, Karunki, Soini, Sodankylä, Uurainen sekä Längelmäki.

Pihlajaveden, Soinin ja Uuraisten miehiä kaatui paljon joulukuussa Taipaleessa Itä-Kannaksella.

Soinilaisille kohtalokkain päivä oli 7.12.1939, jolloin heitä kaatui 21 menetettyä pääasemaa takaisin vallattaessa.

Runoilijana tunnettu reservin luutnantti Yrjö Jylhä johti soinilaisten komppaniaa. Hän jäi henkiin.

Karungin ja Sodankylän miehiä kaatui Suomussalmen taisteluissa joulukuun puolivälissä, ja längelmäkeläisten kohtaloksi koitui Tolvajärvi, jossa suomalaisjoukot saavuttivat sodan ensimmäiset voittonsa joulukuun puolivälissä.

Talvisodassa kaatuneiden yleisin ammattinimike oli maanviljelijä.

Kaatuneilla oli paljon muitakin maa- ja metsätalouteen viittaavia ammattinimikkeitä. Suomi oli sodan aikaan vielä vahvasti maatalousmaa.

Akateemisten ammattien harjoittajia ja ylioppilaita kaatui paljon siksi, että heidät pyrittiin varusmiesaikana kouluttamaan reserviupseereiksi, elleivät fyysiset seikat olleet esteenä.

Juuri heistä tuli etulinjan joukkueenjohtajia tai tulenjohtajia. Monien vanhojen oppilaitosten juhlasalien kivilaatoissa on pitkä rivi sodassa kaatuneiden koulun oppilaiden ja opettajien nimiä.

Edestä ja esimerkillä johtaminen ei ollut pelkkä myytti – vänrikit olivat kaatuneiden joukossa yliedustettuina.

Kolme neljästä kaatuneesta upseerista oli vänrikkejä, ja upseeritappiot muodostuivat muutenkin hyvin suurelta osin vänrikeistä ja luutnanteista.

Nuorten aktiivi- ja reserviupseerien tappioprosentissa ei ollut merkittävää eroa.

Metsänhoitajat olivat yksi kovia menetyksiä kärsinyt akateeminen ammattiryhmä, ja sota vaati raskaan uhrin myös opettajilta.

Sota verotti ankarasti Suomen akateemista nuorisoa ja vaikutti osaltaan siihen, että sodan jälkeen yhä suurempi osa opiskelijoista oli naisia.

Syntymävuoden perusteella ankarimmat tappiot koki vuoden 1916 ikäluokka. Nämä miehet olivat talvisodan riehuessa 23–24-vuotiaita.

Lähteinä jutussa käytettyjä teoksia: Jari Leskinen ja Antti Juutilainen: Talvisodan pikkujättiläinen, Ensio Siilasvuo & al. (toim.): Talvisotakronikka, Talvisodan historia 1-4, Vapautemme hinta, https://www.sotasampo.fi/, http://kronos.narc.fi/menehtyneet/

Juttua täydennetty tiedoilla Talvisodassa kaatuneiden ammateista klo 10.01.