"Mitään vaarallisempaa ei voi kuvitella" – Kansanedustajalta täyslaidallinen hallituksen ydinasesuunnitelmille
Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho katsoo, että Petteri Orpon (kok.) hallituksen suunnitelma sallia ydinaseet Suomen maaperällä asettaa maan ”ennennäkemättömään vaaraan.”
– Mikäli varmuutta Suomesta ydinaseettomana alueena ei ole, tulee Suomesta mahdollinen ensi-iskujen kohde suurvaltojen konfliktissa, hän sanoo tiedotteessa.
– Mitään vaarallisempaa ei voi tässä tilanteessa edes kuvitella kuin ydinasekiellon purkaminen.
Yrttiaho kuvailee ydinaseuutisia ”näytelmän päätökseksi”, jolla yllätetään niin eduskunta kuin kansalaisetkin.
Hän arvostelee valtiojohtoa avoimuuden puutteesta. Yrttiaho huomauttaa kysyneensä toistuvasti pää-, ulko- ja puolustusministereiltä Suomen ydinasepolitiikasta ja neuvotteluista liittolaismaiden kanssa, mutta jääneensä vaille vastauksia.
Kansanedustaja epäilee, että Suomi valmistautuu parhaillaan Yhdysvaltain ydinaseiden jakopolitiikkaan Natossa. Taustalla vaikuttavat hänen mukaansa Yhdysvaltain tavoitteet Arktisella alueella.
– Ydinaseiden salliminen Suomessa tarkoittaisi eskalaatiota Itämeren ja Arktisen alueella. Sillä olisi vaikutus myös paljon laajemmin nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa, arvioi Yrttiaho.
Hän kertoo vaatineensa tietoa muun muassa Suomen osallistumisesta Naton ydinasesuunnitteluryhmään ja ydinsotaharjoituksiin.
– Britannia on palauttamassa ilmavoimiensa ydinasekykyä F35-hävittäjien avulla – Yhdysvaltoihin nojautuen. Mitä tekee Suomi, jonka tilaamat hävittäjät on mahdollista muuntaa samaan tarkoitukseen?
Yrttiaho syyttää eduskuntaa ja mediaa passiivisuudesta.
– Kriittinen julkinen keskustelu kuuluu demokratiaan, mutta medialtakin tämä on militaristisen uhon keskellä unohtunut. Kriittiset äänet on leimattu jopa epäisänmaallisiksi.
Kansanedustajan mukaan koko Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan suunnanmuutos on ollut ”karmeaa kansanvallan mitätöimistä” aina Nato-jäsenyyshakemuksesta alkaen.
Mediatietojen mukaan hallitus muuttaa Suomen lainsäädäntöä niin, että kaikista ydinräjähteitä koskevista rajoitteista luovuttaisiin. Asiasta tiedotetaan torstai-iltana.