Lumiukkomaskotti toi joulun jääkiekkokansalle – legendaarinen Izvestija-turnaus oli lähes MM-kisojen veroinen tapahtuma
”Ennen ottelun alkua neljä tyyliteltyä joutsenhahmoa suuntasivat ruudun nurkista kohti keskustan YLE-tekstiä. Sitten kuva vaihtui Eurovision-tunnukseksi ja korviin kantautui riipaiseva fanfaari. Tällöin viimeistään oli syytä ponkaista olkkariin.”
Näin kuvailee muuan muistelija Jatkoaika.com -jääkiekkosivustolla legendaarista jääkiekon Izvestija-turnausta kotikatsomosta käsin.
Eikä siinä kaikki: oikeaan tunnelmaan virittivät myös Antero Karapalon rätisevä selostus Luzhnikin urheilupalatsin lehtereiltä ja turnauksen maskotti, jääkiekkovarusteisiin puettu lumiukko – unohtamatta vodkanhuuruista venäläisyleisöä karvahatuissaan.
Pätkivä tv-signaalikin kuului asiaan. Teksti ”häiriö kansainvälisessä kuvayhteydessä” ilmaantui kuvaruutuun joskus tuskastuttavankin pitkäksi ajaksi.
Vuonna 1967 perustettu Izvestija-turnaus pelattiin aina joulun alla Moskovassa Neuvostoliiton lipun alla vuoteen 1991.
Leijonien entinen keskushyökkääjä ja päävalmentaja Kari Jalonen on luonnehtinut Izvestijaa ”mini-MM-kilpailuksi”, jonne valittiin aina paras joukkue. Jalonen oli itse mukana muistikuviensa mukaan kuusi kertaa.
– Ne olivat mahtavia tapahtumia kaiken kaikkiaan, Jalonen hehkutti MTV:lle vuonna 2015.
Izvestijan erikoislaatuisuutta korosti se, että muita maajoukkueturnauksia ei ollut MM-kisojen ja olympialaisten lisäksi.
Jalosen mukaan Neuvostoliiton oloissa ”ruuan kanssa oli vähän taiteilemista”. Myös luihin ja ytimiin mennyt Moskovan pakkanen on jäänyt mieleen, samoin muu itänaapurin-matkoilla tarvittava varustus.
– Me otimme verkkareita ja sukkahousuja mukaan. Myimme niitä ja heittelimme purukumia lapsille.
Turnaukseen osallistuivat yleensä Neuvostoliitto, Tshekkoslovakia, Ruotsi, Suomi ja Kanadan olympiajoukkue, Länsi-Saksakin joskus.
Vuoden 1977 turnauksessa Kanadaa edusti tuolloin vielä NHL:n kanssa kilpailleessa WHA-liigassa pelannut Quebec Nordiques, jonka riveissä pelasi myös keskushyökkääjä Matti Hagman. Turnauksen suomalaiserikoisuudeksi jäi Hagmanin tekemä maali Suomea vastaan toisen joukkueen paidassa.
Neuvostoliiton ja Tshekkoslovakian huipputaiturien kohtaamiset olivat aina tapauksia, joissa pelattiin rautaesiripun takaisen jääkiekkomaailman herruudesta. Tshekkoslovakian vuoden 1968 tapahtumien vuoksi otteluissa oli ylimääräistä poliittistakin latausta.
Neuvostoliitto voitti vanhan Izvestijan peräti 19 kertaa, Tshekkoslovakia neljästi ja Kanada kerran. Suomen sijoitus oli parhaimmillaan toinen vuonna 1982 leijonaluotsi Alpo Suhosen johdolla.
Suomessa erityisesti vuoden 1971 Izvestija-turnaus muistetaan tärkeänä merkkipaaluna. Suomi onnistui tuolloin kaatamaan ensimmäistä kertaa Neuvostoliiton maalein 4-2.
Ottelun näki paikan päällä 14 000 -15 000 katsojaa. Useimmat suomalaiset lukivat tapahtuneesta kuitenkin vasta seuraavan päivän lehdestä, sillä Leijonien urotekoa ei televisioitu suorana.
– Luzhniki oli helvetin hieno areena. Sen ajan Punakone oli kansallisaarre, ja se saatanan stadion mylvi, kaksi maalia ottelussa iskenyt Juhani Tamminen muisteli Helsingin Sanomille vuonna 2021.
– On jäätävää pelata semmoisella areenalla, kun se helvetinmoinen mylvintä muuttuu ykskaks semmoiseksi kuin olisi mennyt sisään kirkon ovista, Tamminen kuvaili.
Saman tempun toistaminen onnistui vasta vuonna 1986. Nyt sankareina oli Pekka Järvelän johtama viisikko, jossa laidoilla pelasivat Risto Kurkinen ja Jari Torkki ja puolustajina luutivat Timo Jutila ja Jarmo Kuusisto.
Viisikko voitti oman pelinsä 3-0. Ensimmäisen maalin teki Kurkinen, sitten iski kahdesti raumalainen maalitykki Torkki. Ottelu päättyi Suomen 3-2 voittoon.
– Sen viimeisen minuutin muistan. Jäällä oltiin ja taisteltiin. Silloin tuli sellainen tunne, että minä vaikka syön tuon kiekon, että se ei mene (Hannu) Kamppurin maaliin – ei se mennyt. Kyllä siinä suomipoika laittoi itsensä täysillä likoon. Siellä oli pelkkiä Leijonia jäällä silloin, Jutila kuvaili Ylelle vuonna 2023.
Suomessa ottelu näytettiin jälkilähetyksenä. Urheiluruudun juontaja Kari Hiltunen onnistui suututtamaan monet katsojat vinkkaamalla Urheiluruudun lopuksi, että kohta näytettävä peli kannattaa katsoa. Hiltusen vinkistä pystyi päättelemään pelin päättyneen vähintään tasan, ja osa jännityksestä oli menetetty.
Ottelun jälkeen Neuvostoliiton päävalmentaja Viktor Tihonov poistui tavallistakin tuimempana pukusuojaan eikä ilmaantunut lehtimiesten eteen.
Nykypäivästä käsin voi olla vaikea täysin hahmottaa, kuinka ylivoimaisia Neuvostoliitto ja sen kuuluisa, keskushyökkääjä Igor Larionovin johtama ykkösviisikko kansainvälisillä kentillä tuolloin olivat.
Jutilan mukaan suomalaiset tuulettivat voittoa railakkaasti, mutta rauhoittuivat hiljalleen, leijonaikonin mukaan ”poliittisista syistä”.
– Se oli sitä aikaa, kun Berliinissäkin oli muuri. Painelimme hotellille, laitoimme valot päälle ja rupesimme laskemaan torakoita, Jutila summasi Iltalehdelle vuonna 2016.
Ison voiton ottaminen Punakoneesta ei ollut pelkkä onnenkantamoinen, sillä leijonakiekko oli juuri tuolloin ottamassa isoja askelia eteenpäin.
Edellisenä keväänä Moskovan MM-kisoissa Suomi oli historiallisesti yltänyt ensimmäistä kertaa neljän joukkueen mitalisarjaan, ja ensimmäinen miesten arvokisamitalikin kävi todella lähellä. Haave toteutui helmikuussa 1988, kun Suomi löi Calgaryn olympialaisten päätösottelussa Neuvostoliiton 2-1 ja kuittasi olympiahopeaa.
Izvestija-turnaus pelattiin vanhalla perinteikkäällä nimellä vielä muutama vuosi Neuvostoliiton romahduksen jälkeen.
Sittemmin kansainvälisiä turnauksia tuli lisää ja Izvestijan perinteikäs nimikin vaihtui. Samalla turnauksen menneiden aikojen hohto kuitenkin himmeni.