Lauantaina voi nauttia jopa kymmenen asteen lämpötiloista, sunnuntaina viileämpää
Lauantaita vietetään Pohjois-Lappia myöten keväisessä pluskelissä. Näin kertoo STT:lle Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Janika Takala.
Vielä lauantaina aamulla ja alkupäivästä voi pohjoisessa kuitenkin esiintyä vesi-, lumi- ja räntäsateita sekä voimakasta tuulta. Ilmatieteen laitos on antanut suureen osaan Lappia lauantaiksi tuulivaroituksen, jonka on määrä päättyä puolenpäivän aikaan. Puuskissa tuulen nopeus voi olla jopa 20 metriä sekunnissa.
Puolenpäivän jälkeen tuulet kuitenkin rauhoittunevat, sateet heikkenevät ja sää pohjoisessa poutaantuu.
Päivän aikana myös maan länsi- ja keskiosien poikki kulkee kapea sadealue, joka tuo mukanaan vesisateita. Etelässä ja idässä lauantai näyttää poutaiselta.
– Tällä hetkellä näyttää siltä, että suurimmassa osassa Itä- ja Etelä-Suomea, ehkä Turun seutua lukuun ottamatta, sää olisi ihan poutainen, Takala sanoo.
Lämpötilojen puolesta lauantai näyttää laajalti keväisen lämpimältä. Etelässä ja idässä lämpötilat kohoavat 5–10 asteen tienoille. Niillä alueilla, joilla lauantaina esiintyy vesisateita, lämpötilat jäävät alle viiden asteen.
– Ihan Pohjois-Lappia myöten näyttäisi kuitenkin olevan useampi aste plussaa, Takala sanoo.
Sunnuntai näyttää hieman lauantaita sateisemmalta. Sateita esiintyy erityisesti maan lounaisosista koillisosiin ulottuvalla akselilla. Pääosin sateet tulevat vetenä. Itä-Suomessa sää on muuta maata poutaisempaa.
Itä-Suomessa, eteläisellä rannikolla sekä aivan pohjoisimmassa Lapissa aurinko saattaa paistaa, muualla maassa on pilvisempää.
Lauantaihin verrattuna lämpötilat laskevat.
– Todennäköisesti ollaan muutama aste alemmissa lämpötiloissa, Takala sanoo.