Nyt on selvitetty, kuinka paljon aikaa suomalaiset käyttävät ruohon leikkaamiseen
Robotiikkayritys Ecovacsin YouGovilla teettämän tutkimuksen mukaan 26 prosenttia suomalaisista käyttää ruohon leikkaamiseen vähintään kolme tuntia kuukaudessa kesän aikana. Maaseudulla osuus on jopa 49 prosenttia.
Tutkimuksesta käy Ecovacsin tiedotteen mukaan myös ilmi, että odotukset kodin automaatiota kohtaan ovat muuttumassa.
Automaatio ei rajoitu vain sisätilojen askareisiin toisin kuin jokunen vuosi sitten.
Yhä useammat kotitaloudet etsivät keinoja vähentää rutiininomaiseen pihanhoitoon kuluvaa aikaa. Siksi myös robottiratkaisuja harkitaan entistä useammin puutarhan hoitamiseen.
Joka kuudes suomalainen haluaisi tiedotteen mukaan antaa kaikista kotitöistä robotin hoidettavaksi nimenomaan ruohonleikkuun, alle 50 000 asukkaan kaupungeissa ja maaseudulla jopa joka neljäs.
– Nurmikon hoito kilpailee ajasta lomanvieton ja viikonlopun vapaa-ajan kanssa, ja suomalaiset haluavat vähentää kaikkein työteliäimpien kotitöiden taakkaa kesällä. Niinpä moni antaisi myös ruohonleikkuun mielellään robotin hoidettavaksi, kunhan lopputulokseen voi luottaa, Ecovacsin Pohjoismaiden markkinointipäällikkö Paola Rashid sanoo.