Keskustan Aittakumpu: Nokian investointi kertoo luottamuksesta Suomeen
Keskustan kansanedustaja Pekka Aittakumpu on tyytyväinen Nokian suunnitelmiin rakentaa uudet tuotekehitys- ja tuotantotilat Oulun yliopiston ja teknologiakylän väliin.
– Nokian hanke tuo kokonaisuudessaan kaupunkiin, maakuntaan ja Suomeen jopa 5 000 – 7 500 korkean osaamisen työpaikkaa. Tämä muistuttaa siitä, miten tärkeää on sijoittaa osaamiseen ja koulutukseen sekä sitä kautta osaavan työvoiman saatavuuteen.
Aittakumpu toteaa, että ict-alan osaajista on huutava pula niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti.
– Kilpailu osaajista on todella kovaa. Nokian investointi osoittaa, että yrityksellä on vahva luottamus osaajien saatavuuteen Suomessa. Oulun yliopisto on ollut ja tulee olemaan erittäin merkittävä Pohjois-Suomen ja koko maan kannalta.
Kansanedustaja sanoo, että hallituksen lisäykset muun muassa korkeakoulujen aloituspaikkoihin ovat tulleet tarpeeseen.
– Oulun yliopistossa uusia aloituspaikkoja saatiin vuosille 2021–2022 muun muassa juuri tietotekniikkaan ja tietoliikennetekniikkaan. Tällä linjalla tulee jatkaa.
Aittakummun mukaan niin maan hallituksen kuin kuntien on erittäin tärkeää tehdä kaikkensa sen eteen, että Suomi on muutenkin houkutteleva investointiympäristö yrityksille.
– Tässä keskeistä on verotuksen vakaus ja ennustettavuus. Hallitus onkin toiminut viisaasti, kun yritysten verotukseen ei ole tehty eikä kaavailtu tehtävän kiristyksiä. Tästä keräävät hyvät hedelmät suomalaiset työntekijät ja heidän perheensä. Työpaikat luovat hyvinvointia.
Aittakumpu toteaa, että Nokian investointihalukkuus nimenomaan Ouluun kertoo luottamuksesta maamme toimintaympäristön vakauteen ja yritysmyönteisyyteen.
– Yritys- ja työllisyysmyönteisiä päätöksiä voidaan tehdä sekä kunnissa että valtion tasolla. Toivon, että Nokian hankkeen vaatima kaavamuutos etenee ripeästi kaupungin toimielimissä. On tärkeää, että tulevissa kuntavaaleissa valitaan päättäjiä, jotka suhtautuvat vakavasti kotikuntansa yritysystävällisyyden kehittämiseen.