Karjalainen: Kansanedustaja Kari Kulmala eroaa perussuomalaisista – "Tällä hetkellä minulla ei ole poliittista kotia"
Rääkkyläläinen kansanedustaja Kari Kulmala eroaa perussuomalaisista, kertoo Karjalainen.
– Olen päätttänyt erota Perussuomalaiset-puolueesta, koska se ei ole enää samanlainen kuin mihin olen alun perin liittynyt. Tällä hetkellä minulla ei siis ole poliittista kotia, Kulmala kirjoitti facebook-päivityksessään tiistaina aamupäivällä.
Vielä maanantaina Kari Kulmala arvioi, ettei Jussi Halla-ahon valinta vaikuta hänen suunnitelmiinsa politiikassa.
– Toivon, että annettaisiin työrauha työnsä aloittavalle puoluejohdolle, Kulmala muotoili tuolloin.
– Olenko ehdolla seuraavissa eduskuntavaaleissa, se on vielä auki. Jos työ eduskunnassa päättyy, onhan minulla vielä toki työni poliisina, Kulmala pohti maanantaina.
Kulmalaa ennen myös toinen perussuomalaisten pohjoiskarjalainen kansanedustaja Penttii Oinonen ilmoitti jo maanantaina jättävänsä politiikan tämän eduskuntakauden jälkeen Jussi Halla-ahon puheenjohtajavalinnan vuoksi.
Oinonen perusteli Ylellä eroamistaan hyvin samansuuntaisiin perustein kuin Kulmala.
Oinosen mukaan puolue on nyt aivan erilainen kuin se, mihin hän on aikanaan liittynyt ja minkä puolesta hän on työtä tehnyt.