Kansanuskon painajaisolento muistuttaa unihalvausta

Sana painajainen on saanut meidän tuntemamme merkityksen ahdistavana unikokemuksena vasta 1900-luvulla, kertoo folkloristi, dosentti Kaarina Koski.

Aiemmin painajaisella tarkoitettiin sairautta tai myyttistä uniolentoa, joka ahdisti nukkujaa yleensä istumalla tämän rintakehän päällä tai puristamalla kurkusta.

Painajaiskokemuksen uskottiin tietävän jopa hengenmenoa. Myöhemmin on arveltu, että tällaisissa kuvauksissa on voinut olla kyse unihalvauksista. Tässä unen ja valveen rajalle sijoittuvassa tilassa ihminen ei pysty liikkumaan, ja kokemukseen voi liittyä paineen tai tukehtumisen tunnetta sekä hallusinaatioita.

Painajaisolento tunnetaan kaikissa kulttuureissa. Sitä kutsuttiin esimerkiksi latinan kielellä ”incubukseksi”, ruotsin kielellä ”maraksi” ja Virossa ”luupainajaksi”. Olento ymmärrettiin usein ihmisen tai eläimen hahmoiseksi sieluolennoksi, joka edusti pahantahtoista lähettäjäänsä.

–  Uniolentoa selitettiin kansanuskoissa esimerkiksi demoneilla, saatanalla tai noidilla. Tarinaperinteessä painajainen on usein myös pahansuopa ja kateellinen naapuri, varsinkin Länsi-Suomessa.

Ruotsissa uniolento on käsitetty usein naispuoliseksi. Vanhatpiiat nousivat yöllä henkiolentoina sängyistään ja kulkivat kiusaamassa miehiä.

Kansanuskomusten rinnalla kulkivat aina antiikista lähtien myös erilaiset lääketieteelliset selitykset.

–  Painajaisia selitettiin esimerkiksi ruuansulatusongelmilla, veren seisahtumisella, juopumuksella, kuumeella tai ruumiinnesteiden epätasapainolla, jossa aivoihin nousee höyryä.