Kansanedustaja vaatii käännösvirheen korjaamista YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen suomenkielisestä versiosta – "Merkitykseltään ratkaisevasti suppeampi"

Politiikka

Kansanedustaja Pekka Aittakumpu (kesk.) vaatii käännösvirheen korjaamista suomenkielisestä YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksesta.

Aittakumpu kertoo lähettämällään tiedotteella tehneensä asiasta toimenpidealoitteen. Hän kerää parhaillaan aloitteeseen kansanedustajien allekirjoituksia.

Aittakumpu haluaisi, että suomenkielisessä käännöksessä korostettaisiin lapselle kuuluvaa lain suojaa ennen ja jälkeen syntymän. Suomenkielinen käännös on Aittakummun mielestä merkitykseltään ratkaisevasti suppeampi.

– Alkuperäisen englanninkielisen sopimuksen johdannossa todetaan, että lapselle kuuluu lain suoja ennen ja jälkeen syntymän. Suomenkieliseen käännökseen tämä lain suoja on käännetty asianmukaiseksi hoidoksi.

– Lain suoja on merkitykseltään toinen ja lapsen oikeuksien kannalta olennaisesti kattavampi ja laajempi kuin asianmukainen hoito. Perustuslakimme mukaan lain suojaan sisältyvät kaikki perusoikeudet, kuten oikeus elämään ja huolenpitoon sekä yhdenvertaisuus lain edessä ja henkilökohtainen koskemattomuus, keskustaedustaja sanoo tiedotteella.

Suomi on ratifioinut vuonna 1991 YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen, joka on kaikkia alle 18-vuotiaita koskeva ihmisoikeusopimus. Sopimuksen alkuperäiset ja todistusvoimaiset kappaleet on kirjoitettu YK:n virallisilla kielillä: englanniksi, ranskaksi, espanjaksi, arabiaksi, kiinaksi ja venäjäksi.

– Vastauksessa kyseistä käännösvirhettä koskevaan kirjalliseen kysymykseeni ulkoministeri Haavisto myöntää, että sopimuksen ”käännöksessä on paikoitellen epätarkkuutta suhteessa todistusvoimaiseen tekstiin sekä myös suhteessa epäviralliseen ruotsinkieliseen käännökseen”, Aittakumpu sanoo.

Hänen mukaansa virhe tulee korjata suomenkielisestä käännöksestä pikaisesti lasten oikeuksien varmistamiseksi.