Kansanedustaja järkyttyi Tuusulan tapauksesta – muistelee omaa takaa-ajotilannettaan
Keskustan kansanedustaja Mikko Polvinen ei peittele järkytystään siitä, että poliisi kiilasi Tuusulassa 15-vuotiaan mopoilijan ulos tieltä, päin tien reunassa ollutta aitaa ja konttia.
– Mopopojan tappamisen meininkiä, Polvinen kirjoittaa Facebookissa.
Poliisia epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta. Polvinen toteaa, että jatkosta kuullaan eli siitä, mikä oli syy ”näin rajuun toimeen vai oliko ihan vaan sekoaminen”.
Myös 15-vuotiasta mopoilijaa epäillään alustavasti törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta.
Polvinen kertoo joutuneensa itsekin nuorena poliisin jahtaamaksi.
– Muistan kun pöläytettiin Piilolalla nurmikkoa rullalle ja sitten olikin takaa-ajo käynnissä. Oli suurimmat riskit varmaan poliiseilla kuolla nauruun silloin.
– Olin nuorena ihan minikokoinen ja alla lypsyjakkara Monkey Z50J kulki se 42km/h tuolloin, Polvinen kirjoittaa.
Polvisen mukaan mopoa oli ”silleen viritetty, että jotku vanhat sukkahousut oli ilmanputsarin puolikkaan tilalla”.
– Voin kuvitella kun jakkaran päällä varmaan näkyi pelkkää kypärää ja siinä sitä mentiin peräkanaa Tapionkatua.
Polvinen arvioi, etteivät poliisit kuitenkaan ryhtyneet pysäyttämään häntä ”varmaan ihan viihdearvonkin vuoksi ja turvallisuudenkin”.
– Siinä adrenaliineissa ei välttämättä tullut joka risteyksessä katsottua, että kuka sieltä sivusta tulee ja olis ehkä voinut käydä pahastikkin.
– Ja olen itse poliiselle siitä kiitollinen, etteivät aikanaan kiilanneet minua Pajakan sillalta alas.