Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA sanoo tarkastajiensa lähteneen Iranista
Ulkomaat
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tarkastajat ovat poistuneet tänään Iranista sen jälkeen, kun Iran keskeytti virallisesti yhteistyönsä sen kanssa. Järjestö kertoo asiasta X-viestipalvelussa.
Tarkastajat palaavat takaisin järjestön päämajaan Wieniin. Tarkkailijat olivat viestin mukaan Iranissa läpi Israelin ja Iranin välisten sotatoimien toissa viikolla.
Myös Yhdysvallat osallistui 12 päivää kestäneeseen sotaan iskemällä kolmeen Iranin ydinlaitokseen.
Iran on uhannut irtautua myös kansainvälisestä ydinsulkusopimuksesta, jota IAEA valvoo.