Kaksi kertaa hopeatilalle jäänyt Pekka Haavisto ei halua samaistua presidentinvaaleissa mihinkään leiriin
Kansanliikkeen presidenttiehdokas, vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto, 65, pitää Suomen historiaa ja asemaa ajatellen hyvänä nykyistä mallia, jossa presidentti on valittu nimenomaisesti ulkopoliittisin perustein hoitamaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
STT:n presidenttiehdokashaastattelussa Haavisto muistuttaa, että eduskuntavaaleissa henkilöityvä pääministerin valinta tehdään ensi sijassa sisäpoliittisin perustein.
– Pääministerit ovat hyvin erilaisia. Olen ollut viiden pääministerin hallituksessa, ja se intensiteetti, millä ulkopolitiikkaa on seurattu, on ollut jokaisella ihan erilainen, Haavisto kertoo.
Kovin kiihkeää oman tonttinsa valvojaa Haavistosta ei presidenttinä ilmeisesti tulisi. Hän esimerkiksi pitäisi hyvänä sitä, että pääministeri – tai joku muu hallituksesta – olisi myös läsnä, kun Suomeen saapuu tärkeitä ulkomaisia vieraita tapaamaan presidenttiä. Tämä varmistaisi Haaviston mukaan eduskunnan tiedonsaannin ja hallituksen parlamentaarisen vastuun myös ulkopolitiikan osalta.
– Minusta on tärkeää, että on joku kuuleva korva hallituksessa, joka voi sitten esimerkiksi vastata ulkoasiainvaliokunnan tai puolustusvaliokunnan kysymyksiin, Haavisto perustelee.
Pääministerin mahdollinen muu ulkopoliittinen aktiivisuus ei saa myöskään Haavistolta täystyrmäystä. Hän viittaa entisen pääministerin Sanna Marinin (sd.) ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin välille muodostuneeseen suhteeseen.
– Pienen maan kannattaa tietysti käyttää hyödyksi kaikki tällaiset henkilökohtaisetkin suhteet, jos sellaisia on luotu.
Haavisto on jo konkari presidentinvaalien ehdokkaana. Hän on jäänyt kaksi kertaa hopeatilalle, vuonna 2012 toisella kierroksella ja vuonna 2018 jo ensimmäisellä kierroksella. Ulkopoliittista kokemusta Haavistolle on kertynyt toimimisesta ulkoministerinä ja kehitysministerinä sekä YK:n ja EU:n tehtävissä kriisialueilla.
Haaviston mukaan kokemuksesta on aina hyötyä, mutta tilanteet myös muuttuvat. Presidentinvaalit ovat joka kerta omanlaisensa, esimerkiksi viestintään kohdistuvien odotusten kannalta.
– Näyttää tulevan aina vähintään yksi uusi sosiaalisen median väline mukaan per kampanja, Haavisto naurahtaa mainiten muun muassa Tiktokin.
Erona aiempaan on myös se, että nyt Haavisto on valitsijayhdistyksen ehdokas. Hän raamittaa muutosta muun muassa sillä, että vaikka oma tausta onkin yhä vihreissä, niin nyt ovat ”kaikki muutkin alkaneet vihertää”.
– Näin sekä politiikassa mutta ennen kaikkea elinkeinoelämässä ja teollisuudessa, Haavisto korostaa.
Sen vuoksi ei ole hänen mukaansa kummallista, että Haaviston varainhankintaseminaarissa kuullaan Björn Wahlroosin kaltaista puhujaa. Elinkeinoelämän näkökantoja on tärkeä kuulla, vaikka poliittiset näkemykset eroaisivatkin, Haavisto korostaa.
Haaviston on arvioitu haluavan tehdä pesäeroa punavihreyteen kalastellakseen samoilla vesillä porvariehdokkaiden kanssa.
Haavisto ei halua samaistua kumpaankaan leiriin vaan korostaa presidentin joutuvan huomioimaan kaikki suomalaiset.
Haastattelun aikana Haavisto palaa toistuvasti kertomaan kohtaamisista vaalikentillä: miehiä aamuseitsemältä huoltoaseman baarissa, osalla metsästyskoirat mukana, tai tilaisuus pohjoispohjalaisen vanhoillislestadiolaisen perheen kotona.
– Käytiin keskustelua presidentinvaaleista ja lopuksi veisattiin virsi. Eli hyvin monenlaiset ihmiset mahtuvat tähän vaalikampanjaan.
Haaviston ulkoministerikaudelle osuivat Suomen turvallisuuspolitiikan suurimmat mullistukset vuosikymmeniin: Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja Suomen pikainen hakeutuminen Natoon.
Viimeksi mainitun osalta Haavisto on sitä mieltä, että kaikkien Pohjoismaiden olisi syytä päätyä Natossa samojen ”esikuntatoimintojen” alaisuuteen. Toinen edessä oleva asia on Suomen Nato-roolin muotoutuminen ja esimerkiksi osallistuminen liittokunnan rauhanajan operaatioihin.
Haavisto arvioi monien ymmärtävän, että 1 300 kilometriä Naton ulkorajaa vaatii Suomelta melkoista panostusta kotimaahan.
– Että eivät ne odotukset ehkä niin valtavan suuret kaikkeen muuhun osallistumiseen ole, hän pohtii.
Haavisto uskoo vapaaehtoisia lähtijöitä Nato-operaatioihin tarvittaessa löytyvän. Samalla hän korostaa, että varusteiden on syytä olla kunnossa, jos kriisialueille lähdetään.
– Sotilaan työsuojelun pitää olla ensiluokkaista.
Nato-jäsenyyden ohella on Haaviston mukaan tärkeää, että Suomen ja Yhdysvaltain välille saadaan solmittua kahdenvälinen puolustusyhteistyösopimus (DCA). Se on Suomelle tarpeellinen, eikä Haavisto jaa pelkoja suvereenisuuden menettämisestä.
– Kysymys on ennen kaikkea kumppanuudesta, ja kyllähän kumppanuuteen kuuluu, että siinä on molempien osapuolten suostumus sille, mitä tehdään ja miten edetään, hän perustelee.
Kumppanin luotettavuudesta Haavisto toteaa, että Suomen pitää tulla toimeen Yhdysvaltain seuraavan presidentin kanssa, vaikka hän olisi Donald Trump. Tämän aiemman virkakauden perusteella on kaikesta huolimatta aihetta varovaiseen toiveikkuuteen.
– Nato saattaa olla Yhdysvalloille niin tärkeä, ettei sen kanssa tehdä mitään radikaaleja ratkaisuja.
Suomen oma puolustus on syytä pitää kunnossa. Haavisto kuvailee päätöksen F-35-hävittäjien hankinnasta syntyneen ”kreivin aikaan” juuri ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.
– Uskon, että pysymme varustelukustannuksissa vähintään kahdessa prosentissa (bkt:stä), Haavisto ennustaa.
Haavistoa voisi pitää jonkinlaisena takinkääntäjänä. Mieli on muuttunut niin oman vahvan armeijan, Natoon liittymisen kuin myös ydinvoiman suhteen.
– Ajattelen niin, että politiikkaa tehdään aina siinä ajassa, missä eletään ja niillä tiedoilla, mitä kulloinkin on. Voi olla, että jos joku toinen skenaario olisi toteutunut, niin sitten ei olisi ollut tarpeen tehdä näitä uudelleenarviointeja, Haavisto sanoo.
Hänen mukaansa olisi esimerkiksi ollut outoa, jos 1990-luvulla Suomi ei olisi karsinut puolustuksestaan, kun sekä Neuvostoliitto/Venäjä että muutkin maat Euroopassa vähensivät sotilasmenojaan.
Haavisto oli monen muun ohella toiveikas, mutta sitten kävi kuten kävi.
– Jos katsoo 90-luvun Venäjä-tutkijoiden skenaarioita, niin näin synkkää kehitystä eivät synkimmätkään heistä osanneet nähdä.
Venäjän tulevaisuudesta ei voi Haaviston mukaan sanoa varmasti muuta kuin sen, että koska yllätyksiä näyttää aina tulleen, pitää niihin varautua myös jatkossa.
– Skenaarioihin, jotka hipovat mielikuvituksen rajoja, Haavisto kuvailee.
Presidentin arvojohtajuuden Haavisto määrittelee ensi sijassa kyvyksi kuunnella ihmisten huolia mutta tehden selväksi, että kyseiset asiat yleensä kuuluvat hallituksen ja eduskunnan toimivaltaan.
– Vaikka maanteissä saattaa olla kuoppia ja susikysymys askarruttaa, niin ne eivät ole niitä kysymyksiä, joihin presidentiltä tulee vastauksia.
Läheinen teema Haavistolle on lasten ja nuorten hyvinvointi. Haavisto palaa haastattelussa taas kerran vaalikiertueelle ja vierailulle ammattikouluun, missä eräs oppilas oli kertonut, että kyseinen koulu oli hänelle jo kolmas – mutta vasta ensimmäinen, jossa häntä ei ollut kiusattu.
– Eikä hän ollut tuossa keskustelussa ainoa, joka nosti tällaisia asioita esille. Kyllä tässä jotain on mennyt vinksalleen, että tällaista tapahtuu, Haavisto pohtii.