Kaikkonen ei kannata presidentin vallan karsimista – tiedon jakamista eduskunnalle ex-puolustusministeri silti pohtisi
Presidentin valtaoikeuksia ei kannata karsia, näkee ex-puolustusministeri, keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen.
– Mielestäni siitä on ollut ja on Suomelle lisäarvoa, että meillä on verrattain vahva presidentti, jolla on vaikutusvaltaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, hän sanoo.
– Ei pelkkä seremoniamestari voisi tuoda sellaista ulko- ja turvallisuuspolitiikan lisäarvoa, mitä nykyisellä mallilla on Suomelle viime vuosinakin saatu.
Presidentin valtaoikeuksien karsimisen ja pääministerin vallan kasvattamisen puolesta puhuu Suomen entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen torstaina ilmestyneessä kirjassaan Missä enkelitkin pelkäävät (Docendo).
Himasen mielestä tasavallan presidentti voisi olla edustuksellinen valtionpäämies. Himasen mukaan nykyinen ulkopolitiikan kaksipäinen johtajamalli hankaloittaa sekä presidentin että pääministerin työtä.
Kaikkonen sen sijaan näkee, että Suomi on myös vahvan presidentin ansiosta voinut olla kokoaan suurempi toimija ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
– On se tietysti presidentin persoonastakin kiinni, miten hän pystyy toimimaan siinä tehtävässä, mutta Suomella on ollut aika hyvä presidenttionni kuhunkin aikaan, Kaikkonen sanoo.
Politiikka on myös muuttunut, enemmistöhallitusten muodostamisesta on tullut entistä vaikeampaa ja hallituskriisejäkin on viime kausina nähty. Kaikkonen huomioisi myös tämän presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittisia valtaoikeuksia punnitessa.
– Mielestäni vahva presidentti on hyvä reservi tämäkin näkökulma huomioon ottaen.
Presidentti ei ole nykylain mukaan vastuussa toimistaan eduskunnalle, ja siinä Kaikkonen näkee omat haasteensa.
– Näen perusteita sille pohdinnalle, pitäisikö johonkin kirjata se, että presidentin on syytä pitää omasta toiminnastaan eduskuntaa informoituna, hän sanoo.
Kaikkonen muistuttaa, että toimivat epäviralliset käytännöt ovat jo olemassa. Presidentti käy keskusteluja eduskunnan, ennen muuta ulkoasiainvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan kanssa.
Kaikkosen mukaan edellisen presidentin Sauli Niinistön kanssa käytäntö toimi hyvin, ja presidentti Alexander Stubb on kertonut jatkavansa samaa linjaa.
– Eli kiirettä äkkimuutokselle ei ole, mutta pidemmällä tähtäimellä sitä voisi pohtia. On mielestäni on perusteltua, että presidentti ja eduskunnan edustajat käyvät riittävällä tavalla keskustelua.
Ex-diplomaatti Himanen arvostelee kirjassaan myös sitä, ettei presidentti Niinistöltä saatu selvää kannanottoa Suomen Nato-jäsenyydestä Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Puolustusministerin tehtävää tuolloin hoitanut Kaikkonen sanoo, että ennen Nato-kannanottoja oli perustelua tehdä riittävä pohjatyö sille, että Suomen jäsenyydelle oli tuki Naton 30 jäsenmaassa.
– Se työ tehtiin tuon kevään aikana ja saatiin Ruotsikin mukaan, mikä oli tärkeää. Eduskunnan prosessi vaati myös oman aikansa.
Kaikkonen sanoo, että Nato-jäsenyys haluttiin toteuttaa kertayrityksellä.
– Sellainen tilanne haluttiin välttää, että ilmoitamme hakevamme jäsenyyttä, ja jostain syystä asia jäisikin vuosikausiksi kellumaan. Se olisi ollut meille huono tie. Sen takia tämä pohjatyö piti riittävällä huolellisuudella tehdä.