"Kasakka otti sen, mikä löysästi lojui" – ex-suurlähettiläs riisuisi presidentin ulkopoliittisesta vallasta
Suomen entisen Moskovan-suurlähettilään Hannu Himasen mielestä perustuslakia pitäisi muuttaa siten, että parlamentaarisessa vastuussa oleva hallitus vastaisi täysimittaisesti myös ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Tasavallan presidentti olisi siten jatkossa edustuksellinen valtionpäämies.
Himanen perustelee torstaina ilmestyvässä kirjassaan Missä enkelitkin pelkäävät (Docendo) kantaansa sillä, että nykyinen ulkopolitiikan kaksipäinen johtajamalli hankaloittaa nykyisellään sekä presidentin että pääministerin työtä.
– Sen seurauksena niin pääministeri Eurooppa-neuvostossa (EU:n huippukokouksissa) kuin myös presidentti Naton huippukokouksissa on vajavainen toimija, Himanen kirjoittaa.
Perustuslakiaan uudistamalla Suomi myös asettuisi Himasen mukaan kaltaistensa eurooppalaisten demokratioiden valtavirtaan.
Himanen katsoo presidentin valtaoikeuksien käytännössä vahvistuneen presidentti Sauli Niinistön toimikausien aikana, vaikka muutoksia lakiin ei tehty. Niinistö on pitänyt Himasen mukaan tiukasti kiinni ulkopolitiikan päätösvallastaan ja ollut ajoittain valmis ulottamaan toimiaan myös muodollisten valtuuksien ulkopuolella.
Päävastuun presidentin vallan laajentumisesta ovat Himasen mukaan kantaneet hallitukset, jotka toinen toisensa jälkeen eivät juuri osoittaneen harrastuneisuutta tai kiinnostusta ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoitoon.
– Tällaisilla hallituksilla ei ollut edellytyksiä eikä pätevyyttä huolehtia perustuslaillisesta tehtävästään johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa presidentin kanssa, vaan ne olivat jättäneet Niinistölle runsaasti liikkumatilaa, hän kirjoittaa.
Himanen kääntääkin kirjassa Niinistön useasti toistaman lempivertauksen Venäjästä kohti presidenttiä itseään.
– Hän täytti tilansa: kasakka otti sen, mikä löysästi lojui.
Useiden peräkkäisten hallitusten ulkopoliittinen epäpätevyys yhdessä Niinistön suuren henkilökohtaisen suosion kanssa on johtanut Himasen mukaan näköharhaan siitä, että ulkopoliittinen vallanjako toimii hyvin, jos ei teoriassa niin ainakin käytännössä.
STT ei tavoittanut Niinistöä kommentoimaan asiaa.
Vuosia 2020–23 käsittelevässä kirjassaan Himanen käy läpi myös Suomen idänsuhteiden kehitystä ja nopeaa käännöstä Natoon. Hänen tulkintansa mukaan Suomen linjana pysyi helmikuuhun 2022 saakka olla Venäjälle hyvä naapuri.
– Niinistön johdolla Suomen poliittinen eliitti ajatteli, että Suomen ja Venäjän suhteet voidaan eristää maailmanpolitiikan turbulenssista erilliseksi rauhan saarekkeeksi, vakaaksi miniversumikseen, Himanen kirjoittaa.
Vaikka Suomi oli ollut EU:ssa jo liki 30 vuotta ja kylmä sota oli kaukana takana, Himasen mukaan Suomessa kuviteltiin sitkeästi, että ”lännen ja Venäjän välissä olisi Suomen mentävä rako”.
Kun sota sitten alkoi, Suomen valtiojohdolta ei saatu pitkään aikaan selkeitä kannanottoja Nato-jäsenyyteen. Himanen olisi kaivannut ”johtajuutta ja vastuunkantoa”.
– Kun presidentillä on ylivertaisen vahva asema ulkopolitiikan johtamisessa ja hän välttää puhumista, muidenkin on vaikea ottaa julkisesti kantaa.
Kaikesta kritiikistä huolimatta ja hieman ristiriitaisesti, Himanen myös kehuu jäsenyysprosessia.
– Demokratian näkökulmasta jäsenyyshankkeen toteuttaminen ei juuri jättänyt toivomisen varaa.