Kääriäinen Maaseudun Tulevaisuudessa: Keskustan täytyy valita seuraava presidenttiehdokkaansa jäsenvaalilla – “Vuoden 2018 alla nähty keskustelu tuskin on viisasta“

Politiikka

Keskustaveteraani Seppo Kääriäisen mukaan keskustan kannattaa harkita jäsenvaalin järjestämistä puolueen ehdokkaasta vuoden 2024 presidentinvaaleihin.

Kääriäinen kirjoittaa asiasta Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissaan.

Kääriäisen mukaan vuoden 2018 presidentinvaalien alla nähty typistetty keskustelu keskustan ehdokkaasta ei ole järkevä toimintatapa.

– Hyvin hoidettu esivaali voisi sivutuotteena elvyttää kansanliikkeen uinuvaa järjestötoimintaa ja antaa jäsenyydelle merkitystä, hän toteaa.

Keskustan mahdollisiksi presidenttiehdokkaiksi Kääriäinen nimeää Suomen Pankin pääjohtajan Olli Rehnin, entisen pääministerin Esko Ahon ja valtiovarainministeri Matti Vanhasen.

– Voisihan niitä ehdokasehdokkaita olla myös eduskunnassa ja Euroopan unionin parlamentissa, Kääriäinen pohtii.

Kääriäinen nimeää myös useita muiden puolueiden mahdollisia ehdokkaita. Kokoomuksesta tarjolla voisivat olla entiset pääministerit Alexander Stubb ja Jyrki Katainen, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori tai kansanedustajat Paula Risikko ja Antti Häkkänen.

SDP:stä Kääriäinen nimeää pääministeri Sanna Marinin, komissaari Jutta Urpilaisen, europarlamentaarikko Eero Heinäluoman ja Suomen Pankin entisen pääjohtajan Erkki Liikasen.

Vihreissä tarjolla voisivat olla ulkoministeri Pekka Haavisto sekä europarlamentaarikot Ville Niinistö ja Heidi Hautala.

Perussuomalaisista Kääriäinen nostaa esiin puolueen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon ja europarlamentaarikko Laura Huhtasaaren nimet.

Kääriäisen mukaan Suomi tarvitsee vahvan presidentin, joka hallitsee niin laajan kuin kovankin turvallisuuden kysymykset.

Presidentiltä tulisi hänen mielestään löytyä myös punnittuja näkemyksiä yhteiskunnan tilasta ja tulevaisuudesta.

– Presidentinvaali on henkilövaali. Äänestäjät kääntyvät sellaisen kokeneen ehdokkaan puolelle, joka osaa tulkita suomalaisten syvimpiä tuntoja ja joka pystyy ylittämään sisäpolitiikan rajalinjoja.

Kommentit (9)

  • Lukija69

    Katsoisin, että Rehn on Kokoomuksen ehdokas käytännössä, koska hän on aina ajanut Kokoomuslaista linjaa.

    Vanhasen nimittäminen olisi samanlainen poliittinen itsemurha, mitä oli Keskustan Helsingin pormestariehdokkaan nimeäminen. Ihan hölmöä!

    Sen sijaan, jos Aho ja Väyrynen suostuisivat ehdolle, tulisi vipinää ja uinuksissa oleva kansanliike voisi todellakin herätä. Laaja kiertue ympäri maata näiden herrojen toimesta olisi paikallaan.

    Saataisiin samalla linjavaali EU-hihhuloinnin ja isänmaan välillä.

  • Lukija13

    Kyllähän Vanhanen on loistava, rauhallinen asiaosaaja. On menestynyt erinomaisesti kokoavana voimana valtiovarainministerinäkin nyt vaativana aikana. Omaa karisman ja presidentin olemuksen.

  • Lukija64

    Ainoa mahdollisuus on Olli Rehn. Muilla ei ole mitään jakoa tulevassa pressapelissä. Hänellä on näkemystä muustakin kuin näistä pienistä kotiympyröistä. Sitä paitsi nytkin on nähtävä puoluerajojen yli, ei presidentti ole minkään puolueen edustaja tehtävässään. Väite Rehnistä kokoomuksen ehdokkaana lienee seurausta omista pettymyksistä. Sinänsähän ajatus on todella mielenkiintoinen.

    • Lukija69

      Täytyy muistaa, että presidentin vaaleissa on kyse ensisijaisesti Suomen linjasta ulko- ja turvallisuuspolitiikan näkökulmasta.

      Keskusta ei ainakaan tähän mennessä ole kannattanut sotilaallista liittoutumista toisin kuin Kokoomus ja esimerkiksi Rehn ovat tehneet.

      Keskusta ei perinteisesti ole myöskään kannattanut itsenäisyyden kaventamista toisin kuin Kokoomus ja Rehn ovat tehneet. Kuten osittain myös Vanhanen.

      Me tarvitaan Keskustalainen ehdokas, joka ajaa Keskustan arvojen mukaista linjaa.

      • Lukija64

        Eipä tule mieleen, milloin Rehn olisi kannattanut sotilaallista liittoutumista puoleen taikka toiseen. Ja varsinkaan itsenäisyyden kaventamista ! Keskustan arvot ovat yksi kokonaisuus eikä niistä voi poimia vain niitä, jotka eniten miellyttävät
        Me tarvitsemme ehdokkaan, jolla on mahdollisuus menestyä vaaleissa. Paino sanalla ”me”.

        • Lukija69

          Kannattaa perehtyä historiaan. Rehn on EU-hihhuli, kuten Stubb. Sen minkä EU:lle antaa, sen itsenäisyydestä menettää. Tämä vain yksi esimerkki. Perehdy!

          • Lukija64

            Kun Suomi on EU.ssa, ollut jo melko kauan, ja kun myös Keskusta on ollut EU-jäsenyyden kannalla, niin ilmeisesti armas kotomaamme on täynnä näitä hihhuleita. EU-jäsenyyden suurimmat vastustajat ja eroa vaativat löytyvät persuista. Mitä tilalle, jotta viivan alle jäisi nykytilanteessa jotain tutkitusti plussaa ?
            Olen aina tykännyt historiasta.

    • LEHTOLA PASI

      Sepolta hyvä avaus, ja nimilistaehdotukset menettelee – politiikolta annettuna. Vahvuus voisi olla myös politiikkopiirien ydinpiirien ulkopuolinen riippumaton kyvykkyys.

      Ulkopolitiikka vaatii eniten uudistumista, tunkkaisuuden ravistelua ja uutta synenergistä tasoa. Vanhoilla politiikoilla on tällä osa-alueella suurimmat rasitteet ja vääriin uomiin urautuneet joustamattomat toiminta-ajatukset ja -tavat.

      Jäsenvaalialoite tuottaa hyötyä, mutta plokannee osaksi ”muita ehdokkaita”, jos niitä kaivataan.

  • Nipsu

    Hyviä presidenttiehdokkaita Keskustalla! Rehn ja Aho suurinpana suosikkeina minun listassani. Matti Vanhanenkin olisi myös oiva henkilö mutta luulen, että Vanhaselle olisi paras mennä eläkkeelle johtuen sairauksista, jotka ovat vaivanneet viime vuosina. Odotan innolla kenet Keskusta tällä kertaa valitsee ja sitten myöhemmin itse presidentinvaaleja…

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen